Teatteri: Kauhutarinoita - Ghost Stories

Missä: Tampereen Komediateatterissa, Lapintie 3a, 33100 Tampere

Milloin: Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys oli keskiviikkona 3.10.2018. Esityksiä on 3.10. 2018–9. 3.2019. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle 

Esityksen kesto: ei ilmoitettu

Ikäraja: K-14

Alkuperäisteos: Jeremy Dyson ja Andy Nyman

Suomennos: Timo Mikkola

Ohjaus: Teemu Ojala

Valo- ja äänisuunnittelu: Janne Auvinen

Lavastus: Oskari Löytönen

Pukusuunnittelu: Elina Vättö

Maskeeraus ja kampaussuunnittelu: Johanna Vänttinen

Teatteriarvio

Kävin katsomassa esityksen perjantaina 16.11.2018. Ghost Stories - Kauhutarinoita on näytelmä, jonka loputtua yleisöä pidetään pitämään tarinoiden salaisuudet omana tietonaan. Itse en ennen näytelmän katsomista lukenut mitään muita ennakkotietoja kuin ne, mitä teatterin sivuilla oli. Tästä syystä myös näyttelijälistaus on tekstin alla eikä yläpuolella kuten yleensä. Suosittelen, että et ota näytelmästä liikaa selvää etukäteen.

Kummitus on kuolleen ihmisen henki, joka voi halutessaan näyttäytyä eläville. Kummitusten uskotaan esiintyvän siellä, missä ne ovat eläessään olleet tai niille läheisten ihmisten luona. Uskotaan myös, että kummitus ei voi siirtyä tuonpuoleiseen ennen kuin on saanut sielulleen rauhan.

Kummitustarinat ovat osa suullista kansanperinnettä. Kummitustarina voi olla minkälainen kertomus tahansa, mutta usein siihen liittyy jonkinlainen opetus tai varoitus. Kummituksen ilmestyminen voi liittyä johonkin selvittämättä jääneeseen tapahtumaan, kummittelupaikalla tapahtuneeseen vääryyteen tai kummitus voi tuoda viestejä eläville.

Ghost Stories – Kauhutarinoita -näytelmässä pääsemme seuraamaan parapsykologian professori Philip Goodmanin luentoa. Hän esittelee kummittelun ja kummitustarinoiden historiaa. Hän kertoo, että moni aiemmin varmana pidetty kummittelutapaus on myöhemmin todettu huijaukseksi. Goodman esittelee luennollaan myös kummitustarinoita, joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Näiden tarinoiden varaan näytelmä rakentuu.

Ghost Stories – Kauhutarinoita voi katsoa ainakin kahdella tapaa. Voi pelätä turvallisesti katsomossa (vai voiko sittenkään? Koska kylmä käsi laskeutuu olkapäälle?) ja seurata toisten pelkoa näyttämöllä. Kauhutarinoita voi myös katsoa kertomuksina hyvästä ja pahasta, vastuunottamisesta ja valitsemisesta. Tarinoina siitä, miten valintamme ja tekomme seuraavat meitä, halusimme tai emme.

Näytelmässä on hetkiä jolloin arkinen muuttuu kauheaksi. Jollekin kauhusta tulee arkipäivää. Välillä katsojalla on mahdollisuus henkäistä helpotuksesta, mutta koskaan ei tiedä, koska seuraava säikähdys tulee. Paras siis pysyä valppaana koska ei tiedä mihin tai milloin kaikki loppuu. Mikäli näytelmän käy katsomassa toisen kerran, voi huomata vihjeitä tulevasta pitkin matkaa. Onko silmännurkassasi näkyvä liike haamu vai sittenkin auringon heijastus rannekellosta?

Lavastus muuntuu moneksi lähes huomaamatta. Kauhutarinat luottavat tunnelmanluonnissa valon ja pimeyden vaihteluun. Se mitä ei näe, pelottaa eniten. Kun mitään ei näe, niin mieli luo paljon nähtävää. Keskiössä ovat päähenkilöiden mielenmaisemat joita puvustus ja lavastus hienosti tukevat.

Rooleissa: Marko Keskitalo, Jarmo Perälä, Harri Kailanto, Aleksi Huhtanen, Kalle Kause

Ääninäyttelijät: Jevgeni Haukka, Sanna Majanlahti, Leena Rousti, Rauli Jokelin, Reetta Lamppu, Maisa Ojala, Anna Lemetyinen, Juha Koivunen

Ghost Stories -elokuva

Näytelmän innoittamana päätin katsoa myös samasta aiheesta tehdyn elokuvan. Jeremy Dyson ja Andy Nyman käsikirjoittivat ja ohjasivat ja näytelmästään elokuvasovituksen Ghost Stories (2017). Nyman näytteli sekä alkuperäisnäytelmän että elokuvaversion pääosassa.

Katselukokemukseeni vaikutti se, että olin juuri nähnyt Ghost Stories – Kauhutarinoita -näytelmän ja tiesin, mitä tulee tapahtumaan. En kuitenkaan tiennyt miten ja mistä näkökulmasta tapahtumat kerrotaan. Elokuva tarjoaakin toisenlaisen ja samalla etäisemmän näkökulman samaan tarinaan. Osassa kohtauksista elokuvan keinot mahdollistavat sellaista samanaikaisuutta jota voisi olla vaikea toteuttaa näyttämöllä.

Valon ja pimeyden vaihtelu ei ole televisiosta yhtä vaikuttavaa seurattavaa kuin pimeän keskeltä teatterisalista. Osa kohtauksista toimii selvästi paremmin näyttämöllä kuin ruudulla. Elokuvan kummitukset ovat klassisia elokuvakauhistuksia, mikä elokuvan muuhun tasoon nähden on vähän laimeaa. Tunnelmanluonnissa Ghost Stories onnistuu hyvin. Katsojalle tulee alusta asti tunne, että jokin on pielessä, mutta vaikea sanoa tarkkaan mikä. Elokuva pitää otteessaan loppuun asti.

Tampereen Komediateatterin esteettömyys:

Tampereen komediateatterin ulko-ovella on pitkä ja loiva pyörätuoliramppi. Teatterissa on induktiosilmukka. Kuulokojeen käyttäjiä varten teatterisaliin on asennettu kiinteä induktiosilmukkajärjestelmä, jonka teatterihenkilökunta ilmoitti toimivan koko katsomossa.

Katsomossa on kaksi pyörätuolipaikkaa liikuntaesteisille ja ne sijaitsevat rivin 11 päädyssä. Tampereen komediateatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista tai muusta liikuntaesteestä lippua varatessa, koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä.

Teatteri: Macbeth

Macbeth (Pasi Nikula) katselee käsiään: Surullinen näky.
Taustalla Lady Macbeth (Merita Seppälä) 

Missä: Salon teatterissa, Mariankatu 3, 24100 Salo

Milloin: Ensi-ilta oli perjantaina 28.9.2018.

Seuraavat esitykset 30.9 – 15.12.2018. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle.

Kävin katsomassa esityksen lauantaina 13.10.2018.

Esityksen kesto: Noin 2 h 30 min väliaikoineen.

Ikäraja: Näytelmää ei suositella alle 16-vuotiaille.

Alkuperäisteos: William Shakespeare

Suomennos: Matti Rossi

Ohjaus ja sovitus: Pauliina Salonius

Video- ja Äänisuunnittelu: Marcus Lindén

Valo- ja videokuvaus: Mika Nurmi

Valosuunnittelu: Timo A. Aalto

Lavastus: Riku Suvitie

Pukusuunnittelu: Taija Jokilehto

Maskeeraus: Marika Torvinen

Esiintyjät: Päärooleissa Pasi Nikula (Macbeth) ja Merita Seppälä (Lady Macbeth).

Muissa rooleissa (aakkosjärjestyksessä), Gerhard Gilbert, Anne-Maija Gilbert, Selja Isojunno Sari Koskela, Tristan Kulmala, Esa Lehtinen, Kimmo Lehto, Susanna Mäntylä, Mikko Polojärvi, Johanna Saarinen, Anni Salomaa, Jerry Sarlin, Juhani Suomi, Sanni Suvila-Nuutinen ja Armi the dog.

Esinäytös:

Toissa keväänä esitin näyttelijätuttavalleni toiveita näytelmistä, joita toivoisin tulevaksi lähiteattereiden ohjelmistoon: Tehkää jotain Shakespearea kuten vaikkapa Myrsky tai Macbeth. Tuttavani lupasi viedä asiaa eteenpäin. Kului tovi ja luin Turun Sanomista, että Salon teatterin ohjelmistoon tulee syksyllä 2018 Macbeth. Heti uutisen luettuani päätin, että tämä on päästävä katsomaan! Olen toivonut tiettyä näytelmää ja nyt se on ohjelmistossa. Tuntui etuoikeutetulta ja jännittävältä mennä katsomaan tämä.

Macbeth jatkaa ohjaaja Pauliina Saloniuksen ihmisen hyvyyttä ja pahuutta käsittelevien ohjausten sarjaa. Aiemmat näytelmät ovat Dogville vuonna 2012, Peer Gynt vuonna 2015 ja Jekyll & Hyde vuonna 2017.

Vuonna 2017 olin käynyt Salon teatterissa katsomassa Jekyll ja Hyde –näytelmän joten odotukseni näyttelijöistä ja ohjaajasta olivat korkealla. Olen todella iloinen, että pieni teatteri uskaltaa ottaa ohjelmistoonsa isoja näytelmiä ja tekee näin upeaa työtä. Pidän myös teatteritalosta, ja lämpiön käyttö näyttämön osana hämmästytti tälläkin kertaa, vaikka nyt sitä osasi odottaa.

Esivalmisteluina ennen näytelmää olin lukenut sekä proosamuotoisen Macbethin suomeksi että sarjakuvamuotoisen alkuperäiskielisen tekstin.

Teatteriarvio

Salon teatterin Macbethissa on kohtauksesta toiseen tiivistyvä, raskas ja pahaenteinen tunnelma, joka sakenee ensimmäisen näytöksen loppua kohden eikä päästä otteestaan ennen loppua. Näytelmä etenee nopeatempoisesti ja vääjäämättä kohti tuhoa. Salon teatterin versiosta on jätetty pois Hekaten ja noitien kohtaaminen, jonka useat Shakespeare-tutkijat uskovat lisätyn jälkikäteen tunnelmaa keventämään (kolmas näytös, viides kohtaus). Tunnelmaa ei kevennetä millään, vaikka yleisöstä muutaman hermostuneen naurahduksen kuuleekin.

Lavastus on hyvin pelkistetty ja kuitenkin monipuolinen. Valaistus korostaa kohtauksien tunnelmaa ja tilanteita erittäin hyvin. Lavastuksen väreinä ovat musta, valkoinen ja valaistuksella luotu punainen.

Osana lavastusta on videoprojisointi. Sen avulla kerrotaan ajan kulusta ja pääparin tunteista ja tunnelmista. Kesäinen metsä toimii vahvana kontrastina kaikelle mustalle ja valkoiselle. Ainoa huono puoli videoprojisoinnissa oli se, että sen taustalla olevat lavasteet tuovat muutaman rypyn kuvaan, välillä suoraan kuvassa olevien henkilöiden kasvoihin.

Musta, valkoinen ja punainen toistuvat myös puvustuksessa. Tehosteena on sinistä ja kultaa. Eri henkilöhahmot on helppo tunnistaa puvun värityksen perusteella. Lady Macbethin väreinä ovat valkoinen ja punainen, kuningattarena myös kulta. Hänen pukunsa muuttuu sitä punaisemmaksi, mitä pidemmälle tragedia etenee.

Pasi Nikula näyttelee hienovireisesti vastentahtoista ja alkuun pelokastakin Macbethia. Alun korskea soturi on loppua kohden jo Klonkkua muistuttava, kalpea ja kuihtunut varjo entisestään. Macbeth tiedostaa toimivansa moraalisesti väärin. Aluksi hän potee huonoa omaatuntoa, mutta lopussa pelkokin on hylännyt hänet. Hän katuu tekojaan, mutta kokee ettei voi enää peräytyä: ”Vereen kahlasin ja puolivirtaan jäin; yhtä vaikeaa on palata kuin jatkaa eteenpäin.”

Merita Seppälä tekee vahvan roolityön Lady Macbethina. Macbethista tulee tekojensa myötä paha, kun taas lady tuntuu olevan paha jo valmiiksi. Lady on aluksi vahva, mutta hänkään ei kestä miten paljon tahansa. Kumpikin näyttelijöistä tuo taitavasti esiin sen, miten syyllisyys ja alati lisääntyvät verityöt jäytävät hahmoja sisältä. Tyhjäkatseisina ja haamujen riivaamina Macbethit vaeltavat linnassaan jo toisilleenkin vieraina eikä valta ja kunnia tuonutkaan heille sitä iloa, jota he siltä toivoivat.

Kimmo Lehto esittää Macbethin ystävää Banquota. Banquon sanat ovat tyyniä, mutta inhotus ja pelko Macbethia kohtaan kuvastuvat eleistä. Banquon tehtävänä on peilata Macbethin äkkipikaisuutta ja olla esimerkki siitä, että ei ole pakko toimia mielitekojensa mukaan. Häntäkin ennustus kyllä houkuttaa. Muista hahmoista kuin pääpariskunnasta ei kerrota juuri mitään, joten emme voi tietää, miten he olisivat toimineet vastaavan ennustuksen kuullessaan.

Sivuhahmojen tehtävänä on lähinnä todistaa Macbethin ja Ladyn lankeemusta ja taustoittaa tapahtumia. Osa hahmoista on miltei puhumattomia tai heillä on vain muutama repliikki. Ilmeet puhuvat kuitenkin yhtä paljon ja enemmänkin kuin sanat. Salon teatterin Macbethissa myös sivuosanäyttelijät pääsevät esiin ja näytelmä on niin vahva juuri siksi että se rakentuu yhteistyössä kaikkien näyttelijöiden kanssa.

Esteettömyys:

Katsomossa on pyörätuolipaikkoja ja ne sijaitsevat ensimmäisellä rivillä päädyissä. Salon teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolipaikan tarpeesta etukäteen lippua varatessa.

Pyörätuolikulku teatteriin on takapihan kautta, jossa on pitkähkö ja varsin jyrkkä luiska. Luiskan päätteeksi on lisäksi korkea kynnys takaovelle ja siitä on varsin vaikea päästä ainakaan omin avuin sisään ilman henkilökunnan apua. Henkilökunta onneksi auttoi pitämällä ovea auki.

Teatterin sisällä on suht helppo liikkua. Tiloissa ei ole erillistä inva-wc:tä.

Salon kaupungin keskustan kadut ovat huomattavan vinoja ja kuoppaisia, joten niissä ei pärjää ilman avustajaa.

Teatteri: Ylpeys ja Ennakkoluulo

 Nelli Hautala, Anne Höglund, Iida Blomqvist,
Elina Toivanen, Liina Flinkman, Fiona Syrén ja Hannu Pajunen

Missä: Kaarina-Teatterissa, Viipurintie 118, 20780 Kaarina

Milloin: Ensi-ilta oli lauantaina 13.10.2018. 

Seuraavat esitykset 16.10.–14.12. ti ja pe klo 19 ja su klo 17. 

Viimeinen esitys lauantaina 15.12.2018 klo 15.00. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle 

Kävin katsomassa esityksen perjantaina 19.10.2018. Tämä ja kaikki muut näytelmän esitykset ovat loppuunvarattuja! Mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella suoraan teatterista.

Esityksen kesto: Noin 3 h 05 min väliaikoineen (2h 45min ilman väliaikaa)

Ikäraja: Ei ikärajaa

Alkuperäisteos: Jane Austen, dramatisointi Simon Reade ja käsikirjoituksen suomennos Aino Piirola

Ohjaus ja koreografia: Sami O. Vartiainen

Äänisuunnittelu: Ville Salminen

Valosuunnittelu: Taina Möysä

Lavastus: Niina Suvitie

Pukusuunnittelu: Anniina Kuula

Maskeeraus: Marika Torvinen

Esiintyjät: Päärooleissa Nelli Hautala (Elizabeth Bennet) ja Jarno Huhtala (Fitzwilliam Darcy).

Muissa rooleissa (aakkosjärjestyksessä) Mari Backman, Iida Blomqvist, Liina Flinkman, Tom Flinkman, Minna Huhtala, Anne Höglund, Varpu Jokimaa, Julius Kalliokoski, Kristiina Koljonen, Jarmo Kujala, Niina Laine, Juhani Lemmetyinen, Sanna-Kaisa Nurminen, Risto Nurmio, Alma Pajunen, Hannu Pajunen, Fiona Syrén, Elina Toivanen, Tuula Tyry, Helena Virtanen, Mirja Ylipieti sekä Jane Austenin roolissa Salla Vahtera.

Helena Virtanen, Nelli Hautala, Tom Flinkman (kasvot piilossa), Mirja Ylipieti (kasvot piilossa), Juhani Lemmetyinen, Elina Toivanen ja Tuula Tyry

Omia ennakkoluuloja päin:

En ole teininä enkä aikuisena lukenut Jane Austenin kirjoja, vaikka niitä on minulle paljon kehuttu. Olen kokenut ettei ”romanttinen hömppä” ja ihmissuhdepyöritys kiinnosta. Puolisoni ehdotti, että mennään kuitenkin katsomaan Kaarina-Teatterin 35-vuotisjuhlanäytelmäksi valittu Ylpeys ja ennakkoluulo. Lupasin lähteä mukaan ja tarinaan tutustuakseni lainasin kirjastosta sarjakuvaversion Austenin romaanista [1].

Sarjakuvan luettuani olin sitä mieltä, että tarinalla kestää iän kaiken päästä käyntiin ja siinä jaaritellaan aivan liikaa. Mutta rohkeasti vain näytelmää katsomaan, koska on aina mielenkiintoista nähdä millainen versio näyttämölle voidaan luoda.

"On yleisesti tunnustettu tosiasia, että naimaton, varakas mies tarvitsee välttämättä vaimon.”

Kaarina-Teatterin esitys nostaa komiikan keinoin esiin teemoja, jotka voivat tuntua nykykatsojalle vierailta kuten avioitumisen tärkeys sääty-yhteiskunnassa, säätyjen välinen tiukka hierarkia ja järkiavioliitto.

Tarina saadaan kulkemaan sujuvasti eteenpäin käyttämällä kaikkitietävää kertojaa, joka Kaarina-Teatterissa oli Jane Austen itse (Salla Vahtera). Kertoja alustaa katsojalle, missä milloinkin ollaan ja mitä on tapahtumassa. Toisena kerronnan muotona ovat kirjeet, joita luetaan ääneen. Kirjeen kirjoittaja lukee kirjeen sen saajalle, jolloin päästään kokemaan tilanne sekä kirjoittajan että vastaanottajan näkökulmasta. Tämä on oivallinen kerronnallinen ratkaisu!

Sarjakuvan perusteella pelkäsin, että näytelmässä seisoskeltaisiin siistinä ja seipäännielleenä keskustelemassa turvallisista aiheista. Näytelmässä oli onneksi hyvin vähän pönötystä. Hillityn tiukkapipoisuuden sijaan näytelmä tarjoilee katsojalle paljon tunteita ja toimintaa sekä oivaltavaa huumoria.

Erityisesti haluan nostaa esiin nuorta upseeria George Wickhamia esittävän Julius Kalliokosken roolityön. Mikä oivallinen draamakuningatar hän onkaan kertoessaan kovasta kohtalostaan! Kalliokosken Wickham on päällisin puolin ystävällinen, kohtelias ja hillitty. Kun muiden silmä välttää niin ilmeistä ja eleistä paljastuu mies, jota on syytä varoa.

Tom Flinkman, Julius Kalliokoski ja Juhani Lemmetyinen upseereina sekä Iida Blomqvist

Iida Blomqvist esittää sopivan yliampuvasti Lydia Bennettiä joka on kiinnostunut ulkonäöstään ja komeista upseereista. Toisin kuin Austenin tekstissä näytelmäversion Lydia ei kuitenkaan kuvaudu hölmöksi joka lähtee kenen tahansa kiinnostusta osoittavan matkaan. Hän itse päättää lähteä ja muuttaa oman tilanteensa. On kokonaan toinen asia muuttuuko tilanne parempaan, mutta ainakin se muuttuu.

Hillityin ilmein ja elein piirtyvät esiin Mirja Ylipietin näyttelemä Elizabethin paras ystävä Charlotte Lucas tuskastuneena papinrouvana ja Helena Virtasen Caroline Bingley kireän kohteliaana säätyläisneitinä. Caroline-neidin eleet ja ilmeet kertovat toista tarinaa kuin hänen pinnalta kohteliaat sanansa.

Tom Flinkman esittää lipevää mutta hölmönpuoleista pappia herra Collinsia. Rooli tasapainoilee iljettävyyden ja komiikan välillä. Ei siis ihme, että kaikki Bennettin tyttäret kavahtavat häntä. Paikoin mennään ehkä liiaksikin komiikan puolelle, mutta parempi niin, sillä herra Collinsin ei ole tarkoituskaan olla mikään ahdistelijakauhistus.

Kristiina Koljonen tekee mainion roolin Madame de Bourghina. Näytelmän alkupuolella hän on hillitty ja hallittu. Loppua kohden hän ei enää pystykään kontrolloimaan muita tahtonsa mukaan. Hän juoksuttaa palvelijattarensa hakemaan erilaisia päihteitä saadakseen pidettyä hermonsa kurissa. De Bourghin hahmosta tulee elävästi mieleen Hei, me lennetään! –elokuvan lennonjohtaja Steve McCroskey (Lloyd Bridges) joka valitsi väärän päivän lopettaa tupakointi, viinanjuonti ja huumeidenkäyttö.

Kaarina-Teatterin Ylpeys ja ennakkoluulo on hyväntuulinen draamakomedia, jossa on loppu hyvin, kaikki hyvin.

Esteettömyys:

Kaarina-Teatterin ulko-ovella on pitkä ja loiva pyörätuoliramppi. Teatterin ulko-ovella ja teatterisalin edessä on noin viiden sentin kynnys. Kahvioon mentäessä ei ole kynnyksiä. Teatterissa on tilava inva-WC. WC:hen mentäessä on pieni tasoero/ramppi. Vahtimestarit auttavat pyörätuolia tai rollaattoria käyttävää asiakasta tarvittaessa rampeissa ja kynnyksissä.

Teatterissa ei ole induktiosilmukkaa. Huonokuuloisen katsojan kannattaa varata paikka etummaisilta riveiltä.

Katsomossa on muutama paikka liikuntaesteisille ja ne sijaitsevat ensimmäisellä rivillä päädyissä. Kaarina-Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista tai muusta liikuntaesteestä lippua varatessa, koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä. Pyörätuolia käyttävä voi istua omassa tuolissaan tai hänet voidaan auttaa tavalliselle tuolille.

Saattaja pääsee katsomoon ilmaiseksi, kunhan lippuvarausta tehtäessä on varattu paikka saattajalle ja saattajakortista mainittu.

1 Austen - Edginton - Deas: Pride and prejudice – a graphic novel

Neule: Lahja-huivi

Lahja-huivi ja Fenneiu kesäkuun kirkkaassa valossa

Neuloin tänä kesänä Kristel Nybergin suunnitteleman Lahja -huivin.

Ohje yhdellä lauseella: Erittäin taitavasti suunniteltu ja tasapainoinen kolmiohuivi, joka istuu hyvin hartioilla.

Mistä ohjeen löytää: Ohje on Johanna Kosken ja Kristel Nybergin toisessa yhteisessä kirjassa Pitsit puikoille. Kirjaa on saatavilla hyvin kirjastoista.

Linkki ohjeeseen Ravelry-sivustolla: Lahja-huivi

Tämän ohjeen pariin minut innosti kaksi asiaa. Ensinnäkin huivi on suunniteltu neulottavaksi yhdestä kerästä mohairsilkkisekoitetta ja toiseksi huivin muoto on tavallisesta poikkeava.

Huivi kylpee auringossa.

Neuloessa huomioni kiinnitti erityisesti huivin kavennusten suunta. Huivia reunustavassa verkkoneuloksessa kaikki kavennukset ovat samansuuntaisia. Päätin kysyä syytä tähän suunnittelijalta itseltään.

Huivin selkäpuolen ruusukuvio pääsee kauniisti esiin.

Fenneiu: Olen juuri saanut valmiiksi Lahja-huivin ja haluaisin kysyä siitä yhden jutun. Onko jokin erityinen syy, miksi olet päätynyt käyttämään suunnattomia[1] kavennuksia (non-directional decreases) joka reunassa?

Kristel: Lahjan reunuksissa on kaikki kavennukset samaan suuntaan sen vuoksi, että sillä sain tuon haluamani verkkopitsivaikutelman. Nimenomaan en halunnut kärkiin keskiviivoja vaan pyrin siihen, että verkko reunustaa vinoneliöissä olevia kukkia.

Ennen kuin kysyin asiaa Kristeliltä, mietin kavennusten suuntia ja keksin toisenkin ihan näppärän syyn jonka vuoksi voisi käyttää yhdensuuntaisia kavennuksia. Yhdensuuntaiset kavennukset voisi valita myös siksi, että sillä välttyy yhdeltä keskisilmukalta joka vaaditaan kavennuksen suunnan vaihtamiseen. Keskisilmukkaa tarvitaan useamman kerran huivin aikana. Keskisilmukka ja sen kerrannaiset lisäisivät myös langanmenekkiä. Huivi olisi sitten enää yhden mohairkerän huivi.

Kavennusten seuraukset askarruttivat minua ihan loppuun asti. Vinoneliöihin muodostui vain yksi selkeä kavennusviiva, ja minua huoletti näkyykö se häiritsevästi valmiissa työssä. Heti pingottamisen jälkeen totesin, että viiva ei suuremmin näy. Nyt usean viikon huivia käyttäneenä voin todeta, että ei häiritse ollenkaan.

Huivi ja aamupala sävy sävyyn.

Ohjeen vaikeustaso: Lahja-huivi ei ole vaikea ohje neuloa. En kuitenkaan suosittelisi tätä ensimmäiseksi pitsineuleeksi, sillä ohjeen lanka ei ole helpointa neulottavaa ja paikoin seurataan useaa kaaviota yhtä aikaa. Jos vaikeusasteikon skaala olisi  1 - 5, niin sanoisin että tämä on tasoa 3. Ohje kannattaa ehdottomasti lukea loppuun asti ennen kuin aloittaa.

Lanka: Rowan Kid Silk Haze.

Langanmenekki: noin 26 grammaa. Huivin viimeisen kaavion alussa ensimmäisestä kerästä oli jäljellä noin 1 gramma.

Puikot: 5 mm puiset pyöröpuikot.

Neuletuntuma: Ensimmäiset kerrokset tuntuvat kuin neuloisi hämähäkinseittiä lyijykynillä. Ensimmäisen kaavion jälkeen neulominen kuitenkin sujuvoituu. Valitsin puiset puikot, jotta sain mahdollisimman hyvän pidon ohuelle ja liukkaalle langalle. Mohairlangasta irtoaa neuloessa paljon höttöä eli teippiharjalle oli käyttöä. Lankaan kertyi aika ajoin myös pieniä höytyväpalleroita, joita piti välillä poistaa.

Neuloisinko uudestaan: Kyllä.

Muuttaisinko jotain: Ottaisin numeroa tai puolta pienemmät puikot, jotta yksi kerä varmasti riittäisi. Neuloisin ruusupitsikaavion kahden ensimmäisen kerroksen langankierrot seuraavalla oikealla kerroksella kiertäen oikein tai muuten pienentäisin niitä. Tällaisenaan pitsirei'istä tuli peukalon kokoiset ja näyttää miltei siltä kuin kuvio olisi repeytynyt alareunastaan. Kirjan mallikuvassa tällaista ei näy.

Muita huomioita: Kannattaa käyttää silmukkamerkkejä. Ohjeessa myös mainitaan, että kerästä jäi vain 10 metriä, joten varman päälle pelaava neuloja neuloo tämän langasta, jota on varastossa kaksi kerää tai 300 metriä.

---

[1] Ihastuin suuresti sanapariin suunnattomat kavennukset! Hihittelin itsekseni pitkään valtavan suurille kavennuksille ja ajattelin piirtää niistä kuvankin. Sanaleikkini ei kuitenkaan valitettavasti toimi. Selkeän samansuuntaisen silmukkajonon eli kavennusviivan aiheuttaa se, kavennetaanko langankierrosta poispäin vain sen kanssa samaan suuntaan. Eli suunnattomia kavennuksia ei sittenkään ole!Tästä linkistä pääset Miriam Feltonin sivuille lukemaan selkeän kuvitetun tutoriaalin pitsin kavennuksista.

Teatteriesitys: Taikuri Oz

Nelikko matkalla Smaragdikaupunkiin. Leijona vielä hieman epäröi.

Missä: Turun kesäteatteri Vartiovuorella

Milloin: Ensi-ilta oli torstaina 14. 6. 2018. 

Tästä linkistä pääset katsomaan, milloin ovat muut näytökset. Kävin katsomassa klo14.00 päivänäytöksen lauantaina 30.6.2018.

Esityksen kesto: Noin 1 h 55 min väliaikoineen.

Ikäraja: Sopii kaikille 3-vuotiaasta ylöspäin.

Käsikirjoitus: alkuperäinen käsikirjoitus L. Frank Baum, dramatisointi ja näytelmäkäsikirjoitus Tom Petäjä

Ohjaaja: Tom Petäjä

Musiikin sävellys ja sovitus: Valtteri Lipasti

Lavastus: Teemu Loikas

Äänisuunnittelu: Mikko M. Koskinen

Kampaus ja maskeeraus: Alisa Oksanen

Pukusuunnittelu: Pirita Lindén

Nuket ja tarpeisto: Pia Kalenius

Koreografi: Hanna-Riikka Nordman

Rooleissa:

Dorothy – Maiju-Riina Huttunen
Variksenpelätti – Elviira Kujala
Peltinen – Thomas Dellinger
Leijona – Samu Loijas
Lännen Ilkeä Noita – Lauri Ketonen
Pohjoisen Hyvä Noita – Miia Wakonen
Portinvartija – Markus Niemi

Mainitsen tässä listauksessa vain keskeisimmät roolit. Loput esiintyjät voi tarkistaa käsiohjelmasta

Näytelmästä:

Olen lukenut Ihmemaa Ozin ja sitä kautta tiesin pääpiirteittäin, mitä tulee tapahtumaan ja mistä tarina kertoo. Aamuset-lehdestä olin lukenut, että Dorothy on tässä näytelmäversiossa siirretty pois kansasilaiselta maatilalta nykypäivän kesäjuhlille. Jo ennen kun olin nähnyt teoksen ajattelin, että onpa virkistävä idea! Siirto nykyhetkeen toimiikin oikein hyvin. Kesäjuhlilta Dorothy tempautuu ihmemaa Oziin, tulee vahingossa liiskanneeksi Pohjoisen Ilkeän Noidan ja saa tästä palkinnoksi taikakengät. Hän ei kuitenkaan ole kovin innostunut uusista kengistään vaan tahtoo mieluummin kotiin, omaan ympäristöönsä omien rakkaidensa luo. Dorothy saa Pohjoisen Hyvältä Noidalta vinkin, että Smaragdikaupungissa asuva suuri Velho Oz saattaisi osata auttaa hänet takaisin kotiin.

Hieman vastahakoisesti ja peloissaan Dorothy lähtee keltatiilitietä pitkin matkalle kohti Smaragdikaupungia. Matkalla hän kohtaa uusia ystäviä kuten sympaattisen Pelätin, jämäkän Peltisen ja herkän Leijonan. Matkan aikana nämä neljä oppivat jotain toisiltaan ja jotain itsestään. Tämän enempää en tarinan juonesta kerro, jotta jokainen saa itse kokea sadun taian.

Maiju-Riina Huttusen herkästi ja avoimesti näyttelemällä Dorothylla on vähän sama hankaluus kuin Liisalla Ihmemaassa. Hän on tarinan keskushenkilö, mutta muut hahmot vievät varsinaista tarinaa eteenpäin samalla kun Dorothy lähinnä seuraa tapahtumien kulkua ja kommentoi niitä. Dorothyn avainkohtaukset ovatkin lähempänä tarinan loppua jolloin Dorothylle valkenee mitä hän on matkallaan oppinut.

Kilttien hahmojen lisäksi tarinassa on myös ilkeitä hahmoja. Tarinan pahis, oopperadiivan elkeet omaava Lännen Ilkeä Noita apureineen onkin varastaa koko show'n Dorothyltä ystävineen. Lauri Ketosen energisesti tulkitsema Noita ei ole niinkään paha vaan lapsellinen ja omistushaluinen. Hän keventää tarinaa sopivasti eikä ole mielestäni liian pelottava pienellekään katsojalle, enemmänkin hassu.

Pelätin ja Dorothy auttavat kiinni ruostuneen Peltisen takaisin liikkeelle.

Haluan erityisesti nostaa esiin Pirita Lindénin suunnitteleman puvustuksen. Se on upea ja huolella tehty. Hieman pienemmissä rooleissa olevat Maiskiaiset, Puut ja Unikot ovat todella hienoja. Smaragdikaupungin väen pukuihin on löydetty valtava määrä sinisen ja vihreän sävyjä. Oma suosikkini puvuista on Peltisen asu. Vihreäsävyiseen lavastukseen tuovat oman upean lisänsä Vartiovuoren vehreät puut.

Smaragdikaupungin väkeä monissä sinivihreän sävyissä.

Valtteri Lipastin musiikki saa taatusti hymyn huulille! Hänen musiikistaan ja sanoituksistaan olen saanut nauttia Vartiovuorella aiemmin vuonna 2015 Aarresaari-näytelmässä. Silloin olisin toivonut, että näyttelijät olisivat tehneet levyn näytelmän musiikista, sillä vieläkin toisinaan soi päässä Hispaniola, laivoista mahtavin. Taikuri Ozistakin voisi tehdä levyn, sillä näytelmässä on monenlaista mieleenpainuvaa musiikkia, monissa eri tyylilajeissa räpistä oopperaan.

Esteettömyys:

Turun kesäteatteri sijaitsee Vartiovuoren mäellä, hiekkamaastossa. Pehmeässä hiekassa kelaaminen voi olla hankalaa. Hankaluuteen vaikuttavat pyörätuolin tyyppi ja omat käsivoimat. Lähin invapysäköintipaikka löytyy Käsityöläismuseosta. Huoltoajo saa ajaa teatterin mäelle asti, mutta siellä ei ole omia parkkipaikkoja. Itse tulin taksilla teatterille asti.

Turun kesäteatterissa on katettu katsomo, joten katsojaa ei haittaa vaikka vähän sataisikin. Kesäteatterin tiloista löytyy myös inva-wc. Kannattaa muistaa Suomen kesän monet kasvot ja varata ennemmin mukaan yksi kerros ylimääräistä kuin yksi liian vähän. Otan seuraavan kerran viileämmällä ilmalla kesäteatteriin lähtiessäni mukaan huovan jaloille.

Pyörätuoliaitioon mahtuu kohtuullisen mukavasti noin 10 pyörätuolia, ja se on myös maksimimäärä lippuja, joka pyörätuoliaitioon myydään kutakin näytöstä kohden. Pyörätuolipaikat ovat katsomon ensimmäisellä rivillä. Sisään tultaessa vasemmalla on pyörätuoliluiska joka on riittävän loiva, jotta siitä pääsee itsenäisesti kelaamaan.

Turun kesäteatteriin saa avustajan mukaan ilmaiseksi, joten säästösyistä ei kannata jättää ottamatta avustajaa mukaan. Jos kuitenkin haluat tulla teatteriin yksin, niin voit tilata väliaikatarjoilun katsomoon Tällaisessa tapauksessa tilaus kannattaa tehdä ennen näytöksen alkua, jolloin kioskihenkilökunta voi valmistella tilauksen valmiiksi väliajalle kuten muutkin ennakkoon tilatut tarjoilut. Näin ei myöskään tarvitse arvailla, että saako väliajalla yhytettyä henkilökuntaa katsomosta käsin vaan tarjoilu voidaan väliajan alkaessa tuoda valmiina asiakkaalle.

Turun kesäteatterissa ei ole käytössä induktiosilmukkaa.

Lähteinä käytetty:

Aamuset 27.6.2018 Tuttuja elementtejä hakien, kirjoittanut Ilkka Lappi.

Sähkopostikeskustelu esteettömyydestä Turun kesäteatterin kanssa 2.7.2018.

Taikuri Ozin käsiohjelma

ja

http://turunkesateatteri.fi/taikuri-oz/ haettu 03.07.2018

Teatteriesitys: Peppi Pitkätossu

Kuva: Tapio Väntsi

Missä: Ruskon kesäteatterissa, Vanhatie 11

Milloin: Ensi-ilta oli sunnuntaina 3.6.2018 Tästä linkistä pääset katsomaan, milloin ovat muut näytökset.

Kävin katsomassa esityksen sunnuntaina 10.6.2018. Tämä ja kaikki muut näytelmän esitykset ovat loppuunvarattuja!

Alkuviikosta ilma oli hieman koleahko, mutta sunnuntaiksi ilma lämpeni kesäiseksi. Ruskon kesäteatterin katsomo on katettu, joten katsoja on sateelta suojassa. Kesäsään vaihtelevuuden takia kannattaa aina silti ottaa mukaan hieman ylimääräistä vaatetusta.

Esityksen kesto: Noin 1 h 55 min väliaikoineen

Ikäraja: Ei ikärajaa

Käsikirjoitus: alkuperäinen käsikirjoitus Astrid Lindgren, dramatisointi Staffan Götestam, suomennos Liisa Ryömä

Ohjaaja: Tapio Väntsi

Musiikki: Georg Riedel, Anders Berglund, Jan Johansson

Musiikin sovitus ja tuotanto: Jouni Lehtonen

Koreografia: Marko Carlson

Lavastuksen suunnittelu ja tarpeisto: Katri Uuttu

Puvustus ja tarpeisto: Tarja Siirtola-Virta

Maskeerauksen suunnittelu: Tarja Siirtola-Virta ja työryhmä

Ääniteknikko: Vili Hokkanen

Esiintyjät: (aakkosjärjestyksessä) Aava Aaltonen, Mimosa Ahde, Elena Blomqvist, Iida Blomqvist, Eikku Flinkman, Sanni Huhtala, Myy Hämäläinen, Mikko Jäästö, Kristiina Koljonen, Emilia Mäkilä, Maarit Mäkipää, Oosa Mäkipää, Alma Pajunen, Hannu Pajunen, Anni Rantala, Toni Rautio, Riitta Sahla, Vili Suonpää, Lotta Uuttu ja Jade Vainio.

Kuva: Tapio Väntsi

Näytelmästä:

Ohjaaja Tapio Väntsi kertoo kertoo, että Peppi-näytelmää esitetään koko ajan jossain päin Suomea. Täksi kesäksi Peppi on saatu Ruskolle. Ensimmäinen teatteriesitys Peppi Pitkätossusta sai ensi-iltansa Tukholmassa maaliskuussa 1946. Mielestäni on hienoa, että lastennäytelmä on kestänyt aikaa jo 72 vuotta.

Näytelmä alkaa siitä, kun Peppi (Lotta Uuttu) muuttaa Huvikumpuun ja saa uusiksi ystävikseen Tommin (Toni Rautio) ja Annikan (Iida Blomqvist). Teatterin lavalla ehditään käydä koulussa, sirkuksessa ja monessa muussakin paikassa ennen kuin on loppuaplodien aika.

Näytelmä etenee varsin nopeasti ja sekä liikuttavat että iloiset kohtaukset ovat hyvin tasapainossa. Peppi näyttämöllä (Pippi på scen) -kirjan kirjoittaja Martin Hellström kertoo, että kun Peppi-kirjasta muokattiin näytelmäversiota siitä vähennettiin dialogia ja sanaleikkien osuutta. Sen sijaan siihen lisättiin kakkuja, poliiseja, menoa ja meininkiä (vapaasti suomennettu ruotsinkielisestä Wikipedia-artikkelista Pippi Långstrump). Aikuiskatsojan näkökulmasta riehumiskohtauksia olisi voinut hieman lyhentääkin.

Lavastus on raikas ja siinä on paljon yksityiskohtia. Pepin makuuhuoneen seinällä on muistuttamassa enkelinsiivet äidistä ja laivataulu merirosvoisän ammatista. Lavastuksessa on myös kiinnitetty huomioita turvallisuuteen. Katolle kiipeävillä on turvavaljaat ja kattolamppu on kiinnitetty niin lujasti, että siinä voi huoletta keinua. Huvikumpuun kuuluu olennaisena osana myös Pepin apina herra Tossavainen, jonka Hannu Pajunen elävöittää kekseliäästi.

Kuva: Tapio Väntsi

Minä ja Heppu (Maarit Mäkipää)
Kuva: Jussi Lahtonen

Näytelmä on roolitettu luontevasti ja monelle näyttelijälle tarjoutuu mahdollisuus tukea tarinaa useassa hyvin toteutetussa sivuroolissa. Nuoremmat lapsinäyttelijät pääsevät loistamaan erityisesti sirkuskohtauksen pelleinä ja akrobaatteina. Maarit Mäkipään esittämät hevosroolit ovat taitavasti tehtyjä ja fyysinen komedia varsin onnistunutta. Rooliasun alla tulee varmasti myös todella kuuma.

Peppi Pitkätossu on koko perheen näytelmä, josta jää hyvä mieli. Parasta oli kuulla pienten katsojien nauravan. Näytelmässä on monta asiaa josta nauttia kuten kielellä leikittely, lasten välinen ystävyys ja se, että huumorintajuttomat aikuiset joutuvat miettimään omia näkemyksiään uudestaan. Liikuttavaa on Pepin vahva usko siihen, että isä vielä palaa kotiin.

Esteettömyys:

Katsomossa on kaksi pyörätuolipaikkaa katsomon päädyissä. Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolipaikan tarpeesta etukäteen lippua varatessa.

Katsomon portaikkoon saadaan luotua tasainen istumapaikka tukilaudalla johon pyörätuoli nostetaan. Lämpimät kiitokset näyttelijöille Hannu Pajuselle ja Mikko Jäästölle avustamisesta!

Kesäteatterin tiloissa on myös inva-wc. Kahvio on sekä ulko- että sisätiloissa.

Tampereen Ooppera: Veljeni Vartija

Missä:Tampere-talossa

Milloin: Pe 16.2.2018 klo 18.30, kantaesitys Su 18.2. klo 15.00
Ke 21.2. klo 18.30 (YLE televisioi) La 24.2. klo 15.00 To 1.3. klo 18.30 La 3.3. klo 15.00

Sävellys Olli Kortekangas
Musiikinjohto Santtu-Matias Rouvali
Libretto ja ohjaus Tuomas Parkkinen
Puvut Tarja Simone
Lavastus Kati Lukka
Valosuunnittelu Ville Syrjä

Rooleissa:

Tuuli Takala Amanda Rossi
Ville Rusanen Eemil Rossi
Tuomas Katajala Iisakki Friman
Juha Kotilainen Johannes Rossi
Päivi Nisula Rauha Valkonen
Erica Back Serafina Suomi
Virpi Räisänen Hanna Waltz
Suvi Väyrynen Onni Kontio
Tuomas Pursio Tuntematon sotilas

sekä Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro ja Tampereen Oopperan lapsikuoro.

Linkki Ylen sivuille: https://areena.yle.fi/1-4313553

Lähetyksen jälkeen ooppera on katsottavissa Areenassa 22.2.2018 alkaen 6 kk ajan 20.8.2018 asti.
Teos nähdään myös Yle Teemalla pääsiäisenä.

Silmänräpäys sitten -

Kävin katsomassa Veljeni vartijan kantaesityksen Tampereella 16.12. 2018. Tämän lisäksi katsoin YLE: n televisioiman näytöksen 21.02.2018. Veljeni vartija on Tampereen Oopperan tilausteos, jonka aiheena on vuoden 1918 sisällissota. Kyseessä on uusin suomalainen ja ensimmäinen Tampereelle sijoittuva ooppera.

"Paljon synkkää ja surullista", oli ennakko-oletukseni. Toki oopperassa oli synkät hetkensä ja surullisia kohtaloita, mutta ennakko-oletukseni oli muuten pielessä. En osannut aavistaa, miten musiikillisesti monipuolista, teemoiltaan monivivahteista ja kuitenkin helposti lähestyttävää teosta olin menossa katsomaan. Materiaalista olisi voinut kirjoittaa kaksikin teosta ja keskittyä siten tiettyihin teemoihin enemmän. Nyt ooppera eteni välillä hengästyttävääkin vauhtia.

Musiikillisesti Veljeni vartija sisälsi monenlaista: pieniä kuoro-osia, suuria kuoro-osia, lapsikuorolle oma osa. Solisteille perinteisiä aarioita, duettoja ja trio. Musiikin tyylissä oli paljon vaihtelua. Oli kepeää ja synkkää teemaa, parodiaa, pilkkalaulua ja jopa kabaree-tyyliä.

Sekä säveltäjä Olli Kortekangas että libretisti Tuomas Parkkinen ovat painottaneet, että ooppera lähtee liikkeelle pienestä ihmisestä. Tarinan keskiössä on Rossin perhe, joka jakautuu sisällissodan mainingeissa. Rossin perhe läheisineen kuvastaa Suomea pienoiskoossa. Hahmot ja heidän kohtalonsa ovat kuvitteellisia, mutta ympäröivät tapahtumat nojautuvat tiukasti historiallisiin tapahtumiin. Ajallisesti teos kattaa noin neljän ja puolen vuoden aikajakson.

Ainoastaan yhdelle roolihahmolle on esikuvansa tosielämässä. Onni Kontion hahmo pohjautuu 14-vuotiaaseen oululaiseen lapsisotilaaseen Onni Kokkoon. Parkkinen kertoi päätyneensä Kokkoon, koska Kokosta tuli kuolemansa myötä valkoisen armeijan ikoninen sankari. Toinen syy ottaa Onni Kontion hahmo oopperaan mukaan oli se, että kyseessä on housurooli. Housuroolissa naislaulaja esittää poikaa tai nuorta miestä. Parkkisen mukaan housurooli on myös kumarrus oopperan historialle.(YLE:n haastattelu oopperan kohdasta 1:32:16 eteenpäin).

Agitaattorin ja kansankiihottajan Hanna Waltzin rooliksi on mainittu myös kohtalokas nainen. Hän toimii takapiruna ja käänteisen omatunnon äänenä yllyttämässä hahmoja väkivaltaan. Ensi-illassa Virpi Räisäsen ääni ei valitettavasti kantanut orkesterin yli ja agitaattorin sanoma jäi tekstityksen varaan. Keskiviikon televisioinnissa ääni kantoi hyvin. Parkkisen mukaan Waltzin hahmo edustaa maagista realismia (YLE:n haastattelu oopperan kohdasta 1:29 eteenpäin).

Tampereen läsnäolo toteutuu upean lavastuksen avulla. Yksinkertaisilta näyttävin keinoin on luotu helposti tunnistettavia paikkoja. Kolmannen näytöksen alussa näyttämö muuttui Tampereen teatteriksi punaisten kankaiden ja näytelmäkirjailijoiden nimien avulla. Kalevankankaan hautausmaa muodostui kahteen kertaan, kun taisteluissa kuolleiden haudoille kannettiin ristit. Oivaltavaa ja vähäeleistä.

Kaikkein hienointa lavastuksessa oli kuitenkin kuorokohtaus Johanneksen kirkossa. Hugo Simbergin maalauksen köynnöksenkantajapojat olivat osa kuoroa, joka puhkesi laulamaan pakolaiskuoron kanssa Mustaa, mustaa. Koska Tampere-talo ei ole teatteri eikä oopperatalo, on lavastus rakennettu paikan päälle.

Näin hienosti tehdyn Tampereen voisi mielestäni pakata matkalaukkuun ja laittaa kiertueelle muihin kaupunkeihin, sillä vain kuusi esitystä tuntuu oopperan luomiseen käytetyn valtavan työmäärän ja henkilötyövuosien tuhlaukselta. Tarinan taistelut olivat Tampereella, mutta sisällissodan tapahtumat koskettivat koko kansakuntaa. Esittäkää siis ihmeessä Veljeni vartijaa vielä muuallakin!

Mielenkiintoista olisi myös nähdä jatkoa tarinalle. Mitä tapahtui loppunäytöksen jälkeen ja seuraavat kaksikymmentä vuotta? Miten jakautunut kansakunta kykeni yhdistymään Talvisodan alla? Olisiko siinä tilausta seuraavalle tamperelaisoopperalle?