maanantai 6. lokakuuta 2014

Pitsihuivista mörvelöksi

Minullepa kävi eilen pieni neuleonnettomuus. Hyvin alkanutta Swallowtail-huivia piti hieman purkaa. Olin neulonut huivista jo kaksi kolmannesta, kun muutama ruma nyppykoristus alkoi häiritä tätä neulovaa perfektionistia. Nyppykerrosten purkaminen osoittautui perkeleelliseksi. Nypyt eivät halunneet lähteä paikoiltaan! Unohdin kaikki hyvät neuvot ja kiskoin ja nyin lankaa. Lopputulos on tämä:

Kolme nyppykerrosta, ja jäljellä paljon purkulankaa
Ärsyyntymiseni sen kun kasvoi, en saanut nyppyja purettua hyvällä enkä pahalla. Ärsytystä lisäsivät ennestään huono valaistus ja syksyn pimentynyt ilta. Tänään aamupäivällä ryhdyin vahingonkorjaustoimiin.
Ankaran neulepuutarhurin välineet

Minä leikkaisin neuleeni. En suosittele  sitä kellekään, paitsi jos projektin seuraava sijoituspaikka on roskis tai vaarana on ikuinen unohdus sängynaluslaatikkoon.

Leikkasin mallikertojen reunaa pitkin.

Leikkaaminen ei ole suositeltavaa, koska siinä menee monta kerrosta neuletta ja lankaa hukkaan. Parempiakin menetelmiä on tarjolla, mutta olin niihin aivan liian kärsimätön. Hävikiksi jäi puolitoista nyppypitsimallikertaa ja puolikas vartalo-osan mallikerta.

Loppuiko hyvin?


Nyt huivi on uudestaan alussa. Aion käyttää siihen vallan toista ohjetta tästä eteenpäin. Mieleni tekisi tosin silti heivata roskiin koko surkeus. Koska kuitenkin näin vaivaa puolen huivin pelastamiseen, niin annan sille vielä mahdollisuuden.

Ylijäämähetales. Paverpolia pintaan?

Onko teillä, lukijat, muistissa vastaanlaisia neulekatastrofeja? Miten niistä selvittiin?
Edit: Korjattu kirjoitusvirheitä.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Auringonkukkasukat

Sain hiljattain valmiiksi Rick-sukat, linkki malliin Ravelryssä. Lankaa sukkiin kului 85 grammaa. Lanka on Ilun merinovillaa, väriltään Auringonkukka. Sukat olivat helpot ja nopeat neuloa. Luulin neuloneeni melkein polvisukat, koska alkuun sukat pysyivät jalassa kuten alla olevassa kuvassa.





Hetken käytön jälkeen pitsi kuitenkin väsyy, ja sukat kutistuvat nilkkasukiksi. Polvisukkia varten pitäisi varteen neuloa huomattavasti useampi mallikerta, näissä sukissa kertoja oli 18. Muutamalla ylimmällä kerroksella pitäisi myös olla yksi tai jopa kaksi mallikertaa enemmän.

Sukat ovat toistensa peilikuvat, toisessa sukassa käytetään kaksi oikeen yhteen - ja toisessa kahden noston kavennusta (ssk). Olin yllättynyt siitä, kuinka erimittaisia langankierroista tulee sen mukaan, kumpi kavennuksista on käytössä.


 Yllä vasemmalla kaksi oikein yhteen-, oikealla kahden noston kavennus.


Varressa ero ei ole näin näkyvä. Olen huomannut tämän langankiertoeron aiemminkin pyörönä neulottavassa pitsineuleessa, jossa on joka kerroksella langankieroja. Oletko, lukijani, huomannut samaa? Miten olet korjannut asiaa?






sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kimallehuivi ja kesämekko

Taitava Adelheid teki minulle aivan ihanan täyskellohelmaisen kesämekon! Kuinka ollakaan, olin hetkeä aikaisemmin neulonut juuri siihen sopivan helmellisen huivin. Huivin ja mekon kuvauksessa oli mukavaa olla, olo oli kuin prinsessalla.






Huivin malli on nimeltään Glitz at the Ritz ja se löytyy Knitty-lehdestä. Huivi on nopea ja helppo neuloa. 

Tältä huivi näytti ennen pingotusta

ja tältä pingotuksen aikana. Kuvassa näkyvät kirjat pitävät pingotusalustoja paikallaan. Huolellinen viimeistely kannattaa aina.