keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Neule: Albion-sukat

Sukat jalassa. Kesäauringossa. Parvekkeella.



Sain hiljattain valmiiksi sukkaparin. Malli on nimeltään Albion. Se oli toukokuun mysteerisukkana Ravelryn Sock Knitters Anonymous - ryhmässä. Jos mysteerisukat neuloo määräajassa eli kahdessa kuukaudessa ja ilman muutoksia ohjeeseen, saa osallistua arvontaan, jossa voi voittaa lisää lankaa.


Mysteerisukka on viikon välein ilmestyvistä vihjeistä koostuva ohje. Sukassa on yleensä neljä osaa ja ne seuraavat toisiaan varsin ennalta-arvattavassa järjestyksessä. Tämän mysteerin teki puoleensavetäväksi suunnittelijan esittelyteksti:

"Koska tämän on tarkoitus olla mysteerisukka, olen kirjoittanut vihjeet niin, että jokaisessa niistä esitellään jokin uusi tekniikka , jota ei voi päätellä sitä edeltävistä osista. Tästä syystä vihjeet ovat keskenään eri mittaisia. Viimeinen vihje on monimutkaisin ja pisin, mutta koska se on viimeinen, niin ei ole kiirettä neuloa sitä loppuun ennen seuraavaa vihjettä."(Vapaasti suomennettu sukkamallin sivulta.)

Uudet tekniikat kiinnostavat aina, joten ei kun neulomaan vaan! Näissä sukissa minulle oli uutta se, että kantapää neulotaan lähes kaikilla varren silmukoilla eikä puolella varren silmukoista kuten yleensä. Näin neuloen saa sukanvarren kuvion jatkumaan pystysuorana myös kantakiilan ajan. 

Sukanvarren kuvio jatkuu pystysuorana myös kantakiilassa.


Kantapään käännös neulotaan ihan tavalliseen tapaan. Sitten poimitaan silmukat sukan kummaltakin sivulta ja neulotaan kantakiilan kavennukset lyhennetyin kerroksin. Kavennuksien paikka on jalkapöydän päällä. Tällainen muotoilu antaa hienoja mahdollisuuksia kuvioiden suunnitteluun. Ainoa miinuspuoli jonka keksin on se, että näin joutuu neulomaan tasona aika paljon. On toki makuasia, haittaako se vai ei.

Tässä sukassa oli myös juuri sopiva määrä kirjoneuletta. Valitsin värit, jotka mielestäni sopivat hyvin toisiinsa ja keskenään yhteen. Valitsemani väriyhdistelmä ei kuitenkaan tuo kirjoneulekuviota parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Näitä sukkia neuloessa sain hyvän oppitunnin värien käytöstä neuleessa. Lopputulos on mielestäni  kuitenkin hyvä ja väriyhdistelmä on iloinen ja raikas. Kuviolankoja kului varsin vähän: 2 - 6 grammaa per väri, joten tähän voi hyvin käyttää pienet jämäkerät.



Albion-sukissa on käytetty useita Brittein saarten perinteisiä neuletekniikoita. 







lauantai 1. heinäkuuta 2017

Neule: Sock of Ages



Löysin varastoja kolutessani kevättalvella 2012 aloittamani projektin. Valmiina oli yksi sukka ja hieman yli kärjen verran toista. Sukkkamalli on  A Tad Bit O' Plaid.



Sukka ja sotkusukka.


Keskenjäämisen syyt ovat nyt selvillä. Yksi niistä on yllä kuvassa näkyvä viiden langan lankasotku. Minulla on tainnut mennä hermo monella langalla työskentelyyn! Toinen syy on se, etten ole osannut päättää, haluanko näistä polvisukat vai en.


Aloitin neulomisen urheasti uudestaan! Nyt raitalankojen käsittelykin sujuu jo paremmin. Käytössä olevan langan pidän neuleen oikealla puolella ja loput neljä lankaa odottamassa vasemmalla.

Neljä lankaa vasemmalla, yksi oikealla.


Sukan teräosa ja kantapää tuli lopulta neulotuksi miltei yhden päivän aikana. Silmukoita on tosin kerroksella perin vähän, vain 56.

Polvisukat vai ei?
Kaikkia sukkamalleja ei ole tarkoitettu muunnettavaksi polvisukiksi. Olen aika varma, että tämä malli kuuluu niihin. Jälkikäteen virkattavat pystyraidat luultavasti tiivistävät neulosta sen verran, että pelkät pohjelisäykset eivät riittäisi muokkaamaan näistä polvipituisia. Varmemmaksi vakuudeksi päävärin lanka ei myöskään riitä niin pitkälle.

Mitä vielä pitää tehdä?
Nyt on jäljellä oikean sukanvarren tekeminen loppuun. Sen lisäksi vasemmasta sukasta on purettava ja tehtävä uudestaan kolme oikein - yksi nurin -joustinneule, koska se ei riitä pitämään sukkia ylhäällä. 

Toivottavasti jo tässä kuussa näemme nämä sukkakaunokaiset valmiina ja käytössä!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Teatteriesitys: Liisa Ihmemaassa

Kuva: Mika Nurmi Photography


Missä: Ruskon kesäteatterissa, Vanhatie 11

Milloin: Ensi-ilta oli sunnuntaina 4.6. 2017. Tästä linkistä pääset katsomaan, milloin ovat muut näytökset.

Kävin katsomassa ensi-illan sunnuntaina 4.6. Tähän näytökseen sain kutsuvieraslipun.

Ilma oli poutainen ja lämpimähkö. Tänä keväänä ja alkukesällä on ollut huomattavan viileää, joten mukana olivat hanskat ja kaulahuivi sekä yllä lämmin takki eikä siinä ollut yhtään liikaa . Varaa siis mieluummin mukaan yksi ylimääräinen kerros lämmintä, kuin yksi liian vähän. Ruskon kesäteatterissa on katettu katsomo, joten katsojaa ei haittaa vaikka vähän sataisikin. Näytelmään se kenties tuo jotain lisää?

Esityksen kesto: Noin 1 h 45 min väliaikoineen

Ikäraja: Ei ikärajaa

Käsikirjoitus: alkuperäinen käsikirjoitus Lewis Carroll, sovitus näytelmäksi Pentti Pesä ja Pekka Ojamaa

Ohjaaja: Pauliina Salonius

Musiikin sävellys ja äänitehosteet: Jouni Lehtonen

Musiikin sanoitus: Jouni Lehtonen ja Eikku Flinkman

Ääniteknikko: Vili Hokkanen

Puvustus: Tarja Siirtola-Virta

Lavastus ja tarpeisto: Katri Uuttu

Maskeeraus: Milana Keskikastari

Esiintyjät: (aakkosjärjestyksessä) Aava Aaltonen, Mimosa Ahde, Elena Blomqvist, Iida Blomqvist, Liina Flinkman, Tom Flinkman, Venla Hietaharju, Enni Huhtala, Sanni Huhtala, Mikko Jäästö, Kristiina Koljonen, Emilia Mäkilä, Sanna-Kaisa Nurminen, Alma Pajunen, Hannu Pajunen, Toni Rautio, Riitta Sahla, Vili Suonpää ja Lotta Uuttu.

Kuva: Mika Nurmi Photography
Näytelmästä:

Olen lukenut Liisa-kirjani moneen kertaan ja nähnyt Walt Disneyn ja Tim Burtonin versiot Ihmemaasta. Odotin suurella mielenkiinnolla, millainen Ihmemaa Ruskolle on luotu ja mitä siellä tapahtuu.

Luvassa on satu, jossa tapahtuu kaikenlaista kummaa. Tarina alkaa siitä, kun Liisa putoaa kaninkoloon ja saa kutsun Kuningattaren puutarhajuhliin. Sitten kaikki alkaa muuttua! Katsoja saa ällistellä ja hämmästellä Liisaa ja Liisan kanssa. Sekä aikuiselle että lapselle löytyy naurun ja miettimisen aihetta, samastakin tapahtumasta eri tasoilta.

Lavastus on kirkasvärinen ja kukallinen ja sieltä löytyy pieniä yllätyksiä. Yksityiskohtaiset, runsaat ja paikoin humoristisetkin puvut lisäävät tarinaan säihkettä  ja sadunomaisuutta. Liisan suurentumiset ja pienentymiset on tehty oivaltavasti.

Näyttämön tapahtumissa tulee seuranneeksi ainakin yhtä paljon itse tarinaa kuin sen puitteita. Liisan seikkailuissa ei ole varsinaista juonta, mutta alku ja loppu niillä on. Katsoja voi itse miettiä, mitä oikein tapahtuikaan.

Kuva: Mika Nurmi Photography



Näytelmän ohjaaja Pauliina Salonius kirjoittaa Liisan käsiohjelman esipuheessa että:
 "Ruskon kesäteatterin toiminta on vahvasti yhteisöllistä. Se yhdistää joka kesä eri ikäisiä ihmisiä toimimaan yhdessä saman tavoitteen hyväksi. Tänä kesänä Ruskon kesäteatterin konkarit saavat rinnalleen monta ensikertalaista. Kaikki ovat heittäytyneet mukaan suurella sydämellä, ja yhdessä tekemisen riemu on ollut suurta"


Tämä yhdessä tekemisen riemu sekä ilo näyttelemisestä välittyy  katsojalle vahvana. Erityisesti haluan nostaa esiin pienen Murmelin (Sanni Huhtala) ja Kaalimadon (Emilia Mäkilä). Kaikki näyttelijät yhdessä luovat Liisan Ihmemaan ja ylläpitävät sitä.


Esteettömyys: Tulin näytökseen pyörätuolilla. Nousevan katsomon kaltevaan portaikkoon luodaan tukilaudan avulla tasainen istumapaikka. Avustajani pääsi viereeni istumaan. Näkyvyys oli erinomainen. Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista etukäteen, jotta he osaavat varautua.

Ruskon kesäteatterin pyörätuolipaikka


Jos tulet paikalle ilman avustajaa, voi pehmeässä hiekkamaastossa kelaaminen olla hieman raskasta, mutta henkilökunta auttaa varmasti. Kesäteatterin kahvio on sekä ulko- että sisätiloissa. Kesäteatterin tiloista löytyy myös inva-wc. 



tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulukranssi

Joulunpyhät ovat ohitse, joten nyt on oivallinen aika kertoa mitä askartelin jouluksi. Olen pitkään haaveillut hienosta ovikoristekranssista. Niiden valinnassa vasta olikin runsaudenpula! Olisin halunnut jonkinlaisen havukranssin tai muun luonnonmateriaalista tehdyn. Toisaalta lapsuudenkodin luonnonmateriaaleja ja  joulukoristeita yhdistelevä kranssi on ehkä maailman hienoin.

Harmikseni totesin, ettei minulla ole paljon rahaa kranssiin laitettavaksi. Suuntasin SPR:n Kontti- kirpputorille, jossa sattui olemaan tarjous: Kaikki loput joulukoristeet eurolla. Etsiskelin sieltä viisi mieleistä koristetta, menin kotiin ja askartelin oman kranssini.

Kranssi kierrätysmateriaaleista


Askarteluun kului aikaa noin kaksi tuntia. En ole ihan varma tykkäänkö tämäntyyppisestä askartelusta vai en. Oikeastaan pelkkiä viimeistyksiä koko homma, kun kaikki näkyy valmiissa työssä. Ehkä olisin tarvinnut hieman enemmän aikaa hienompaan lopputulokseen, mutta pääasia on, että tämä tuli valmiiksi. Jopa ennen joulua, aatonaattona. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Seuraavaksi kerron tarkemmin askartelusta.


Neljä joulukoristetta kirpputorilta, satiininauha ja kirjontalangat omasta varastosta.

Punaisella nauhalla päällystetty kranssi oli vain hieman rikki ja näytti siltä, että sen korjaamiseen riittää vain alku- ja loppupään uudelleen kiinnittäminen. Olinpas vallan väärässä. Koriste oli kieputettu seitsemästä eri nauhasta ja ne piti kaikki kieputtaa ja kiinnittää uudelleen. En ehkä saanut nauhoja samalla tavoin kuin alkuperäisessä oli, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Seuraavaksi oli vuorossa muovisten koristeiden purkaminen.

Muovinen pikkukranssi purettuna

Tämän purkamisen jälkeen minua epäilytti hetken aikaa. Pikkukranssi itsessään olisi nimittäin voinut olla hyvä koriste. Se ei ollut alunperin edes rikki. Kullanvärisistä hedelmäpalleroista lähti purkaessa muutama irti ja pienissä lehdissä oli niin lyhyet rautalangat, ettei niitä saisi kiinnitettyä kauniisti. Nyt se ainakin oli rikki. Muovisia puolukanvarpuja piti kasassa aika monta pientä muoviosaa, joilla ei ollut nyt enää mihin kiinnittyä kun olin kiskonut ne irti muovitetusta rautalankapohjastaan. Oliko tässä yhtään järkeä? Tarvitsisinko kuumaliimaa? Oliko tämä maailman tyhmin idea? Yhdellä puolukanvarvun muovinipsulla sai kuitenkin kiinnitettyä aina kaksi lehdykkää toisiinsa ja helmillä saisi kiinnitettyä lehdet kranssiin. Helmet saisivat pelastaa tilanteen!

Helmiä omasta varastosta


Sommittelin lehdykät paperille, samalle, joka näkyy tuossa yläkuvassa. Kiinnitin ne sitten järjestyksessä kranssiin. Olen huomannut, että minun on syytä suunnitella etukäteen mitä teen. Silloin lopputuloskin on paljon parempi. Helmien kiinnityksen jälkeen oli satiininauhan vuoro. Tummanvihreä satiiininauha osoittautui väärän väriseksi, sillä sen myötä kranssista tuli liian tumma ja synkeä. Vaihdoin vihreän nauhan kullanväriseen joululahjanaruun.

Kullanvärisen lahjanarun jälkeen kranssi oli valmis. Ei enempää koristuksia, ei helmiä, eikä enää lisää värejä vaikka haluaisinkin usein laittaa kaiken hienon samaan pakettiin. Yksi taito käsitöissä on tietää, milloin on hyvä lopettaa. Minun ei ole aina helppoa huomata milloin työ on valmis ja milloin lipsun ylityöstämisen puolelle.  

Tarkkaavaiset lukijat varmasti huomaavat, että työkuvissa ei ole kuin neljä  joulukoristetta. Viides koriste on kermanväriseen mekkoon puettu kangasenkeli, joka pääsee toiseen työhön. Tästä työstä ja yli myös paljon pikku tilpehööriä, jolle löytyy kyllä käyttöä. Olen ajatellut tehdä vuodenaikanukkeja - muovinen havukranssipohja ja pyöreä koriste, jossa on punaisia helmiä pääsevät siihen projektiin. 

Ylijääneitä lehdyköitä ja nauhoja, kukkapohjia ja käpyjä.






keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Elokuva: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Missä: Elokuvateattereissa

Milloin: Suomen ensi-ilta oli 30.9. 2016.

Ikäraja:12

Ohjaaja: Tim Burton

Käsikirjoitus: Jane Goldman

Rooleissa: Asa Butterfield, Eva Green, Judi Dench, Samuel L. Jackson, Chris O'Dowd, Allison Janney, Rupert Everett, Terence Stamp, Ella Purnell


Kävin katsomassa 2D-version 13.10.2016. Pyrin katsomaan elokuvista aina 2D-version migreenin välttämiseksi. Halusin ehdottomasti katsoa teoksen elokuvateatterissa, koska Burtonin visuaalisesti hienot ohjaukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa isolla kankaalla.

Elokuva perustuu Ransom Riggsin samannimiseen kirjaan. Olen lukenut kyseisen kirjan, joten elokuvaa katsoessani osin tahtomattanikin vertaisin elokuvaa kirjaan. Tuntuu oudolta, että elokuva olisi tehty kuvittamaan Riggsin kirjaa, sillä siinä on erittäin hienoja vintage-valokuvia, jotka jättävät enemmän tilaa mielikuvitukselle kuin elokuvan hahmot.

Kirjaa ei tarvitse tuntea nauttiakseen elokuvasta. Kirjan lukeneille tiedoksi kuitenkin, että noin puoleen väliin elokuvaa mennään kirjan mukaan. Sen jälkeen lähdetään muille poluille.

Kirjan tarina alkoi toimimaan vasta noin sadan ensimmäisen sivun jälkeen. Elokuva lähtee paremmin käyntiin ehkä siksikin, että kuvalliseen muotoon ja dialogiin pystyy tiivistämään paljon kerrontaa. Kirjan tapahtumat petaavat erilaista loppua kuin mitä odottaisi, osittain varmasti siksi, että kirjasta on tulossa kolmen kirjan sarja. Kirja olisi ansainnut jäädä yksiosaiseksi ja pysyä tragediana. Elokuvaan on valittu erilainen loppu, ja mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Kirja on kasvutarina, mutta elokuvaan se ei oikein välity.

Monissa arvioissa elokuvaa on kritisoitu myös siitä että se ei ole tarpeeksi burtonmainen ja paheksuttu sitä, ettei se yllä Burtonin varhaisten töiden tasolle. Miksi kenenkään ohjaajan ylipäätään pitäisi toistaa itseään samanlaisena iän kaiken? Elokuvaa on myös arvosteltu siitä, että se ei tartu mahdollisuuksiin käsitellä vakavia.

Mielestäni kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta. "Puolassa oli 30-luvulla hirviöitä, ja jouduin pakenemaan niitä." kertoo Jaken isoisä. Historiaa tunteva tietää, mistä on kyse ja historiaa tuntematon voi ottaa selvää ja oppia uutta, myös vakavista asioista.

Teosta on verrattu myös X-Men -elokuviin, ja elokuvalla on sama käsikirjoittaja kuin Marvelin X-Men: First Class -elokuvassa eli Jane Goldman. Yhtäläisyydet eivät kuitenkaan johtune tästä vaan siitä, että Neiti Peregrinen lastenkodista puhutaan monessa arviossa kouluna eriskummallisille lapsille, ja siitä saadaankin näppärästi yhteys Xavierin kouluun lahjakkaille nuorille (Xavier's School for Gifted Youngsters).

Vaikka olen ihan hiljattain katsonut useamman X-Men -elokuvan, niin tämä vertailu ei tullut mieleeni. Kirjassa lapset eivät käytä voimiaan mihinkään erityiseen tarkoitukseen, oli se sitten hyvään tai pahaan. Kirjan lapset pikemminkin päätyisivät sirkuksen kummajaisiksi kuin pukisivat kirkkaita trikoita ylleen. Toisin kuin professori Xavierin oppilaat, Peregrinen lapset ovat juuttuneet aikasilmukkaan toistamaan yhtä päivää uudestaan ja uudestaan. Se ei mahdollista henkilökohtaista eikä mitään muutakaan kasvua. Vertaisin elokuvan tarinaa ennemmin Peter Paniin ja Mikä-Mikä -maahan.

Elokuvassa olisi ollut aineksia monen aiheen syvempäänkin tarkasteluun, mutta mihinkään ei pysähdytä pidemmäksi aikaa, vaan elokuva juoksutetaan tasaisen varmaan tahtia loppuun asti. Elokuva on sopivan mittainen, kaunista katsottavaa ja kelpo ajanvietettä. Kuitenkin jää tunne, että elokuva ei oikein itsekään tiedä, mitä lajityyppiä se edustaa tai mikä sen sanoma on. Elokuvakokemus olisi varmasti ollut mieleenpainuvampi, jos sisältöä ja sanomaa olisi terävöitetty.

Esteettömyys: Näytös jossa kävin esitettiin Turun Kinopalatsin salissa 4, jossa pyörätuolipaikat ovat ilahduttavasti salin keskirivillä. Reunassa olleille paikoille pääsi suoraan ovesta. Keskirivin pyörätuolipaikka on myös salissa 3. Ykkös- ja kakkossaleissa pyörätuolipaikat ovat salin yläriveillä. Salin keski- tai yläriviltä on huomattavasti parempi katsoa elokuvaa kuin ensimmäisen rivin alakulmasta, jossa muiden salien pyörätuolipaikat sijaitsevat. Salissa yksi on kolme pyörätuolipaikkaa, saleissa 5 ja 6 kaksi ja muissa saleissa yksi.


Jos pyörätuolipaikka haluamaasi näytökseen on jo ehditty myydä ja kuitenkin haluat katsomaan saman näytökseen, niin silloin sinun pitää pystyä siirtymään itse tai avustajasi auttamana normaalille istumapaikalle. Salihenkilökunta ei saa avustaa siirtymisissä. 

perjantai 23. syyskuuta 2016

Ooppera CircOpera

Missä: Suomen kansallisoopperassa

Milloin: Ensi-ilta oli 16.09. 2016. Näytöksiä on 01.10. asti.

Ikäraja:. Koko perheen teos

Sirkuskoreografia: Sanna Silvennoinen

Balettikoreografia: Ville Valkonen

Ohjaaja: Jere Erkkilä

Musiikinjohto: Alberto Hold-Garrido

Valaistus- ja videosuunnittelu: Mark Väisänen

Visuaalinen suunnittelu: Kimmo Ruskela

Laulusolistit: Hanna Rantala (soprano), Mika Pohjonen (tenori), Ville Rusanen (baritoni) ja Koit Soasepp (basso)

Sirkustaiteilijat: Victor Cathala, Gengis van Gool, Mikko Karhu, Sanja Kosonen, Aourell Krausse, Wes Peden, Kati Pikkarainen ja Viivi Roiha

Tanssijat: Ville Valkonen , Tuomas Hyvönen, Koichi Kamino, Inka Hulkko, Yuko Valkonen, ja Chigusa Fujiyoshi

Puvustus: Oopperan ja baletin pukuvarasto on nyt päässyt yksittäisteosta laajempaan käyttöön. Kuoron puvustuksessa näkyi tuttuja hahmoja monesta teoksesta. Itse löysin ainakin valkyyria Brunnhilden, Oopperan kummituksen ja väkeä Figaron häistä

 Tunnelmia:


Kävin katsomassa esityksen 20.09. 2016. Upea, visuaalisesti näyttävä ja mukaansatempaava teos, jossa yhdistyvät sirkuksen taika ja oopperan kauneus. En aio kertoa tässä, mitä kaikkea esityksessä tapahtuu, sillä jos satut vielä saamaan liput tai sinulla on jo ne, niin haluaisin pitää yllätykset yllätyksinä ja antaa ohjelman  hämmästyttää ja ihastuttaa sellaisenaan.

Esityksen kuvailun sijaan otan tässä esiin mielestäni parhaat kohdat monien hyvien joukosta. Olen valinnut Youtube-linkit sattumanvaraisesti sellaisten joukosta, jotka minua miellyttävät ja jotka mielestäni antavat edustavan kuvan kappaleesta.

Kaunein kohta oli Bist du bei mir Stölzelin oopperasta "Diomedes, oder die triumphierende Unschuld." Bist du bei mir.

Hauskimman kohdan jakoivat seuraavat kaksi: Nikolai Rimski-Korsakov (sov. Albert O Davis) Kimalaisen lento soolotuuballe ja orkesterille. Välisoitto oopperasta Tsaari Saltanin tarina. Kimalaisen lento  ja Gioachino Rossini (sov. Julie Eschliman) alkusoitto oopperasta Wilhem Tell. Wilhelm Tell -alkusoitto.

Eniten odotin: Carl Orffin O fortuna-kappaletta teoksesta Carmina Burana. Teos on kokonaisuudessaan hieno, mutta kyllä tämä teoksen aloitus- ja lopetuskappale on minusta se kaikkein hienoin. Siinä on niin suurta voimaa ja se on vahvuudessaan selkäpiitä värisyttävä. O fortuna.

Jos CircOperaa jatketaan tulevaisuudessa, niin mielelläni haluaisin nähdä ja kuulla kappaleen Papagenon ensimmäisen aarian Mozartin oopperasta Taikahuilu. Der Vogelfänger bin ich ja. Tämän lisäksi toivoisin myös jotain pientä kuvakoostetta käsiohjelma oheen tai lisäksi.


Esteettömyys

Tulin oopperaan avustajani kanssa pyörätuolilla. Kävelimme Oopperatalolle Kampin keskuksesta. Jos tulet pyörätuolilla, niin kannattaa mennä mahdollisimman pian kadun yli keskustasta katsottuna oikealle puolelle Mannerheimintietä, sillä se on paljon siinä on paljon vähemmän kadunylityksiä eikä ollenkaan sadevesikouruja. Niitä löytyy vasemmalta puolelta harmiksi asti.

Oopperaan on kaksi sisäänkäyntiä: pääovi Mannerheimintien puolella ja toiset ovet Töölönlahden puolella, jossa ovat myös invapysäköintipaikat ja taksitolppa. Pääsisäänkäynnistä tullessa ensimmäisen parven invapaikat ovatkin jo samassa kerroksessa, lisää paikkoja on toisella parvella. Hissillä pääsee kaikkiin kerroksiin. Katsomokerroksen inva-wc:hen päästäkseen tarvitsee avustajaa saadakseen ovet auki. Alaeteishallin wc:hen pääsee itsenäisesti. Oopperan oma sivu esteettömyydestä.
  



perjantai 22. heinäkuuta 2016

A Circus Named Desire

Missä:Art Teatro Kustavissa, Salminiituntie 37

Milloin: Ensi ilta oli 7.7. 2016. Tästä linkistä  pääset katsomaan jäljellä olevat esitykset

Käsikirjoitus, koreografia ja ohjaus: Pauliina Räsänen

Komedia: Slava Volkov

Musiikki: Corinne Kuzma

Äänisuunnittelu ja projisoinnit: Joni Heinonen
Valot: ja Henri Hänninen

Esiintyjät:(aakkosjärjestyksessä) Fabian Galouye, Veera Kaijanen, Johanna Kohonen, Corinne Kuzma, Pauliina Räsänen, Saaga Volkova ja SlavaVolkov

Arvio: Kävin katsomassa esityksen torstaina 14.7. 2016. Lähdin Kustaviin Visit Turun järjestämällä bussikuljetuksella. Heillä on käytössään minibussi, johon pyörätuolia ei valitettavasti saa mukaan. Tällä kertaa apuvälineinäni olivat siis kyynärsauvat ja avustaja mukana. Avustajan saa mukaan matkaan avustajakortilla.

Matka sujui oikein mukavasti, kiitos siitä kuljettajallemme Eino Roosille. Voin lämpimästi suositella lippu + matkat + kakku ja kahvi -kombinaatiota, jonka varasin Visit Turun nettisivujen kautta. Matkalle lähdettiin näppärästi Aurakadun turistibussipysäkiltä. Auto ja kuljettaja odottivat meitä näytöksen ajan, joten paluukyyti Turkuun oli valmis heti kuin mekin olimme. Ajomatkan jälkeen saavuimme SirkusStudiolle, joka on korkea hirsirakennus. Tilan korkeus mahdollistaa huikeat trapetsiesitykset ja muut korkeutta vaativat taiteilut.


Kuva: Ruut Hokkanen / ArtTeatro




SirkusStudioon mahtuu 150 ihmistä katsomoon tai noin sata ihmistä pöytien ääreen. Katsojat ovat koko esityksen ajan varsin lähellä esiintyjiä. Itse istuin aika takarivissä, mutta silti osan aikaa esiintyjät olivat aivan kosketusetäisyydellä. Se tuo kyllä oman lisämausteensa esitykseen, kun pääsee ihan läheltä seuraamaan tasapainon ja kehonhallinnan taidonnäytteitä. Esityksessä oli myös hienosti otettu huomioon lapsikatsojat, jotka pääsivät ensimmäisille riveille, jotta näkisivät paremmin. Taitelijoiden kanssa sai myös jutella näytöksen jälkeen.

A Circus Named Desire kertoo tunteista ja unelmista. Lavan taakse heijastetaan mustavalkokuva/- seepiakuvavideota esiintyjistä ja ohjelmanumeroiden nimet. Katsottavaa on monessa paikassa: ensin on varsinainen lava ja lavan taakse heijastetut kuvat. Trapetsi ja nuorallakävelyt tulevat keskikäytävälle, jota molemmin puolin yleisö on. Musiikista vastaa ranskalainen Corinne Kuzma, joka soittaa tuttuja chansoneita muun muassa Edith Piafilta sekä omia sävellyksiään. Musiikki tukee esityksen tunnelmia hienosti.

Kuva: Ruut Hokkanen /ArtTeatro

Parhaiten tiivistän esityksen näin: huikeaa ja välillä henkeäsalpaavaakin taituruutta, kun sitä jännittää esiintyjän puolesta, että pysyyhän tuo varmasti tuolla. Hämmentyneisyyttä siitä, miten jotkin temput ovat edes mahdollisia. Ihastusta siitä, että noin taitavia ihmisiä on . Mitä sitä turhaan analysoimaan -- tämä on parasta kokea! Kotiin päästyä oli onnellisen pöllämystynyt olo. On päässyt kokemaan ja näkemään jotain ainutlaatuista.

Kuva: Ruut Hokkanen / Art Teatro



Esteettömyys: SirkusStudio ei valitettavasti ole esteetön, mutta jos vain pystyt kävelemään portaat ylös ja alas, niin pääset kyllä näytökseen. Portaat ylöspäin pääsin itse ja alastuloon sain apua itse esiintyjiltä.

Koetin miettiä erilaisia ratkaisuja, miten tuonne parhaiten pääsisi. Pyörätuolissa olevan lapsen voisi ehkä ottaa syliin ja kantaa yläkertaan ja sitten tuoda tuolin perästä. Ehkä. Pyörätuolissa olevan aikuisen kantaminen on taas toinen juttu. Kuka kantaisi, kun kannettavaa voi olla 40 kilosta reippaasti yli sataan kiloon. Ei ole myöskään tarkoitus että liikuntaesteisen henkilön saapumisesta saliin tulisi täällä tai missään muuallakaan erillinen ohjelmanumero. Näppärin ratkaisu, minkä keksin on seuraavanlainen: ArtTeatron väen voi kutsua esiintymään  jo valmiiksi esteettömään paikkaan. Miten olisi vaikkapa Ruusukorttelin juhlasali?