sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Teatteri: Kauhutarinoita - Ghost Stories


Ghost Stories - Kauhutarinoita: Tampereen komediateatteri 2018. Peero Lakanen

Missä: Tampereen Komediateatterissa, Lapintie 3a, 33100 Tampere

Milloin: Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys oli keskiviikkona 3.10.2018. Esityksiä on 3.10. 2018–9. 3.2019. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle 

Esityksen kesto: ei ilmoitettu
Ikäraja: K-14
Alkuperäisteos: Jeremy Dyson ja Andy Nyman
Suomennos: Timo Mikkola
Ohjaus: Teemu Ojala
Valo- ja äänisuunnittelu: Janne Auvinen
Lavastus: Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu: Elina Vättö
Maskeeraus ja kampaussuunnittelu: Johanna Vänttinen



Teatteriarvio

Kävin katsomassa esityksen perjantaina 16.11.2018. Ghost Stories - Kauhutarinoita on näytelmä, jonka loputtua yleisöä pidetään pitämään tarinoiden salaisuudet omana tietonaan. Itse en ennen näytelmän katsomista lukenut mitään muita ennakkotietoja kuin ne, mitä teatterin sivuilla oli. Tästä syystä myös näyttelijälistaus on tekstin alla eikä yläpuolella kuten yleensä. Suosittelen, että et ota näytelmästä liikaa selvää etukäteen.

Kummitus on kuolleen ihmisen henki, joka voi halutessaan näyttäytyä eläville. Kummitusten uskotaan esiintyvän siellä, missä ne ovat eläessään olleet tai niille läheisten ihmisten luona. Uskotaan myös, että kummitus ei voi siirtyä tuonpuoleiseen ennen kuin on saanut sielulleen rauhan.

Kummitustarinat ovat osa suullista kansanperinnettä. Kummitustarina voi olla minkälainen kertomus tahansa, mutta usein siihen liittyy jonkinlainen opetus tai varoitus. Kummituksen ilmestyminen voi liittyä johonkin selvittämättä jääneeseen tapahtumaan, kummittelupaikalla tapahtuneeseen vääryyteen tai kummitus voi tuoda viestejä eläville.

Ghost Stories – Kauhutarinoita -näytelmässä pääsemme seuraamaan parapsykologian professori Philip Goodmanin luentoa. Hän esittelee kummittelun ja kummitustarinoiden historiaa. Hän kertoo, että moni aiemmin varmana pidetty kummittelutapaus on myöhemmin todettu huijaukseksi. Goodman esittelee luennollaan myös kummitustarinoita, joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Näiden tarinoiden varaan näytelmä rakentuu.

Ghost Stories – Kauhutarinoita voi katsoa ainakin kahdella tapaa. Voi pelätä turvallisesti katsomossa (vai voiko sittenkään? Koska kylmä käsi laskeutuu olkapäälle?) ja seurata toisten pelkoa näyttämöllä. Kauhutarinoita voi myös katsoa kertomuksina hyvästä ja pahasta, vastuunottamisesta ja valitsemisesta. Tarinoina siitä, miten valintamme ja tekomme seuraavat meitä, halusimme tai emme.

Näytelmässä on hetkiä jolloin arkinen muuttuu kauheaksi. Jollekin kauhusta tulee arkipäivää. Välillä katsojalla on mahdollisuus henkäistä helpotuksesta, mutta koskaan ei tiedä, koska seuraava säikähdys tulee. Paras siis pysyä valppaana koska ei tiedä mihin tai milloin kaikki loppuu. Mikäli näytelmän käy katsomassa toisen kerran, voi huomata vihjeitä tulevasta pitkin matkaa. Onko silmännurkassasi näkyvä liike haamu vai sittenkin auringon heijastus rannekellosta?

Lavastus muuntuu moneksi lähes huomaamatta. Kauhutarinat luottavat tunnelmanluonnissa valon ja pimeyden vaihteluun. Se mitä ei näe, pelottaa eniten. Kun mitään ei näe, niin mieli luo paljon nähtävää. Keskiössä ovat päähenkilöiden mielenmaisemat joita puvustus ja lavastus hienosti tukevat.

Rooleissa: Marko Keskitalo, Jarmo Perälä, Harri Kailanto, Aleksi Huhtanen, Kalle Kause
Ääninäyttelijät: Jevgeni Haukka, Sanna Majanlahti, Leena Rousti, Rauli Jokelin, Reetta Lamppu, Maisa Ojala, Anna Lemetyinen, Juha Koivunen

Ghost Stories -elokuva

Näytelmän innoittamana päätin katsoa myös samasta aiheesta tehdyn elokuvan. Jeremy Dyson ja Andy Nyman käsikirjoittivat ja ohjasivat ja näytelmästään elokuvasovituksen Ghost Stories (2017). Nyman näytteli sekä alkuperäisnäytelmän että elokuvaversion pääosassa.

Katselukokemukseeni vaikutti se, että olin juuri nähnyt Ghost Stories – Kauhutarinoita -näytelmän ja tiesin, mitä tulee tapahtumaan. En kuitenkaan tiennyt miten ja mistä näkökulmasta tapahtumat kerrotaan. Elokuva tarjoaakin toisenlaisen ja samalla etäisemmän näkökulman samaan tarinaan. Osassa kohtauksista elokuvan keinot mahdollistavat sellaista samanaikaisuutta jota voisi olla vaikea toteuttaa näyttämöllä.

Valon ja pimeyden vaihtelu ei ole televisiosta yhtä vaikuttavaa seurattavaa kuin pimeän keskeltä teatterisalista. Osa kohtauksista toimii selvästi paremmin näyttämöllä kuin ruudulla. Elokuvan kummitukset ovat klassisia elokuvakauhistuksia, mikä elokuvan muuhun tasoon nähden on vähän laimeaa. Tunnelmanluonnissa Ghost Stories onnistuu hyvin. Katsojalle tulee alusta asti tunne, että jokin on pielessä, mutta vaikea sanoa tarkkaan mikä. Elokuva pitää otteessaan loppuun asti.

Tampereen Komediateatterin esteettömyys:

Tampereen komediateatterin ulko-ovella on pitkä ja loiva pyörätuoliramppi. Teatterissa on induktiosilmukka. Kuulokojeen käyttäjiä varten teatterisaliin on asennettu kiinteä induktiosilmukkajärjestelmä, jonka teatterihenkilökunta ilmoitti toimivan koko katsomossa.

Katsomossa on kaksi pyörätuolipaikkaa liikuntaesteisille ja ne sijaitsevat rivin 11 päädyssä. Tampereen komediateatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista tai muusta liikuntaesteestä lippua varatessa, koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Teatteri: Macbeth

Salon teatteri: Macbeth, kuva Mika Nurmi
Macbeth (Pasi Nikula) katselee käsiään: Surullinen näky.
Taustalla Lady Macbeth (Merita Seppälä


Missä: Salon teatterissa, Mariankatu 3, 24100 Salo

Milloin: Ensi-ilta oli perjantaina 28.9.2018.
Seuraavat esitykset 30.9 – 15.12.2018. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle.

Kävin katsomassa esityksen lauantaina 13.10.2018.

Esityksen kesto: Noin 2 h 30 min väliaikoineen.
Ikäraja: Näytelmää ei suositella alle 16-vuotiaille.
Alkuperäisteos: William Shakespeare
Suomennos: Matti Rossi
Ohjaus ja sovitus: Pauliina Salonius
Video- ja Äänisuunnittelu: Marcus Lindén
Valo- ja videokuvaus: Mika Nurmi
Valosuunnittelu: Timo A. Aalto
Lavastus: Riku Suvitie
Pukusuunnittelu: Taija Jokilehto
Maskeeraus: Marika Torvinen

Esiintyjät: Päärooleissa Pasi Nikula (Macbeth) ja Merita Seppälä (Lady Macbeth).
Muissa rooleissa (aakkosjärjestyksessä), Gerhard Gilbert, Anne-Maija Gilbert, Selja Isojunno Sari Koskela, Tristan Kulmala, Esa Lehtinen, Kimmo Lehto, Susanna Mäntylä, Mikko Polojärvi, Johanna Saarinen, Anni Salomaa, Jerry Sarlin, Juhani Suomi, Sanni Suvila-Nuutinen ja Armi the dog.

Esinäytös:

Toissa keväänä esitin näyttelijätuttavalleni toiveita näytelmistä, joita toivoisin tulevaksi lähiteattereiden ohjelmistoon: Tehkää jotain Shakespearea kuten vaikkapa Myrsky tai Macbeth. Tuttavani lupasi viedä asiaa eteenpäin. Kului tovi ja luin Turun Sanomista, että Salon teatterin ohjelmistoon tulee syksyllä 2018 Macbeth. Heti uutisen luettuani päätin, että tämä on päästävä katsomaan! Olen toivonut tiettyä näytelmää ja nyt se on ohjelmistossa. Tuntui etuoikeutetulta ja jännittävältä mennä katsomaan tämä.

Macbeth jatkaa ohjaaja Pauliina Saloniuksen ihmisen hyvyyttä ja pahuutta käsittelevien ohjausten sarjaa. Aiemmat näytelmät ovat Dogville vuonna 2012, Peer Gynt vuonna 2015 ja Jekyll & Hyde vuonna 2017.

Vuonna 2017 olin käynyt Salon teatterissa katsomassa Jekyll ja Hyde –näytelmän joten odotukseni näyttelijöistä ja ohjaajasta olivat korkealla. Olen todella iloinen, että pieni teatteri uskaltaa ottaa ohjelmistoonsa isoja näytelmiä ja tekee näin upeaa työtä. Pidän myös teatteritalosta, ja lämpiön käyttö näyttämön osana hämmästytti tälläkin kertaa, vaikka nyt sitä osasi odottaa.

Esivalmisteluina ennen näytelmää olin lukenut sekä proosamuotoisen Macbethin suomeksi että sarjakuvamuotoisen alkuperäiskielisen tekstin.

Teatteriarvio

Salon teatterin Macbethissa on kohtauksesta toiseen tiivistyvä, raskas ja pahaenteinen tunnelma, joka sakenee ensimmäisen näytöksen loppua kohden eikä päästä otteestaan ennen loppua. Näytelmä etenee nopeatempoisesti ja vääjäämättä kohti tuhoa. Salon teatterin versiosta on jätetty pois Hekaten ja noitien kohtaaminen, jonka useat Shakespeare-tutkijat uskovat lisätyn jälkikäteen tunnelmaa keventämään (kolmas näytös, viides kohtaus). Tunnelmaa ei kevennetä millään, vaikka yleisöstä muutaman hermostuneen naurahduksen kuuleekin.

Lavastus on hyvin pelkistetty ja kuitenkin monipuolinen. Valaistus korostaa kohtauksien tunnelmaa ja tilanteita erittäin hyvin. Lavastuksen väreinä ovat musta, valkoinen ja valaistuksella luotu punainen.

Osana lavastusta on videoprojisointi. Sen avulla kerrotaan ajan kulusta ja pääparin tunteista ja tunnelmista. Kesäinen metsä toimii vahvana kontrastina kaikelle mustalle ja valkoiselle. Ainoa huono puoli videoprojisoinnissa oli se, että sen taustalla olevat lavasteet tuovat muutaman rypyn kuvaan, välillä suoraan kuvassa olevien henkilöiden kasvoihin.

Musta, valkoinen ja punainen toistuvat myös puvustuksessa. Tehosteena on sinistä ja kultaa. Eri henkilöhahmot on helppo tunnistaa puvun värityksen perusteella. Lady Macbethin väreinä ovat valkoinen ja punainen, kuningattarena myös kulta. Hänen pukunsa muuttuu sitä punaisemmaksi, mitä pidemmälle tragedia etenee.

Pasi Nikula näyttelee hienovireisesti vastentahtoista ja alkuun pelokastakin Macbethia. Alun korskea soturi on loppua kohden jo Klonkkua muistuttava, kalpea ja kuihtunut varjo entisestään. Macbeth tiedostaa toimivansa moraalisesti väärin. Aluksi hän potee huonoa omaatuntoa, mutta lopussa pelkokin on hylännyt hänet. Hän katuu tekojaan, mutta kokee ettei voi enää peräytyä: ”Vereen kahlasin ja puolivirtaan jäin; yhtä vaikeaa on palata kuin jatkaa eteenpäin.

Merita Seppälä tekee vahvan roolityön Lady Macbethina. Macbethista tulee tekojensa myötä paha, kun taas lady tuntuu olevan paha jo valmiiksi. Lady on aluksi vahva, mutta hänkään ei kestä miten paljon tahansa. Kumpikin näyttelijöistä tuo taitavasti esiin sen, miten syyllisyys ja alati lisääntyvät verityöt jäytävät hahmoja sisältä. Tyhjäkatseisina ja haamujen riivaamina Macbethit vaeltavat linnassaan jo toisilleenkin vieraina eikä valta ja kunnia tuonutkaan heille sitä iloa, jota he siltä toivoivat.

Kimmo Lehto esittää Macbethin ystävää Banquota. Banquon sanat ovat tyyniä, mutta inhotus ja pelko Macbethia kohtaan kuvastuvat eleistä. Banquon tehtävänä on peilata Macbethin äkkipikaisuutta ja olla esimerkki siitä, että ei ole pakko toimia mielitekojensa mukaan. Häntäkin ennustus kyllä houkuttaa. Muista hahmoista kuin pääpariskunnasta ei kerrota juuri mitään, joten emme voi tietää, miten he olisivat toimineet vastaavan ennustuksen kuullessaan.

Sivuhahmojen tehtävänä on lähinnä todistaa Macbethin ja Ladyn lankeemusta ja taustoittaa tapahtumia. Osa hahmoista on miltei puhumattomia tai heillä on vain muutama repliikki. Ilmeet puhuvat kuitenkin yhtä paljon ja enemmänkin kuin sanat. Salon teatterin Macbethissa myös sivuosanäyttelijät pääsevät esiin ja näytelmä on niin vahva juuri siksi että se rakentuu yhteistyössä kaikkien näyttelijöiden kanssa.

Esteettömyys:

Katsomossa on pyörätuolipaikkoja ja ne sijaitsevat ensimmäisellä rivillä päädyissä. Salon teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolipaikan tarpeesta etukäteen lippua varatessa.

Pyörätuolikulku teatteriin on takapihan kautta, jossa on pitkähkö ja varsin jyrkkä luiska. Luiskan päätteeksi on lisäksi korkea kynnys takaovelle ja siitä on varsin vaikea päästä ainakaan omin avuin sisään ilman henkilökunnan apua. Henkilökunta onneksi auttoi pitämällä ovea auki.

Teatterin sisällä on suht helppo liikkua. Tiloissa ei ole erillistä inva-wc:tä.

Salon kaupungin keskustan kadut ovat huomattavan vinoja ja kuoppaisia, joten niissä ei pärjää ilman avustajaa.


torstai 1. marraskuuta 2018

Teatteri: Ylpeys ja Ennakkoluulo

Bennetin perhe: Kaarina-Teatteri, Ylpeys ja ennakkoluulo
 Nelli Hautala, Anne Höglund, Iida Blomqvist,
Elina Toivanen, Liina Flinkman, Fiona Syrén ja Hannu Pajunen


Missä: Kaarina-Teatterissa, Viipurintie 118, 20780 Kaarina

Milloin: Ensi-ilta oli lauantaina 13.10.2018
Seuraavat esitykset 16.10.–14.12. ti ja pe klo 19 ja su klo 17. 
Viimeinen esitys lauantaina 15.12.2018 klo 15.00. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle 

Kävin katsomassa esityksen perjantaina 19.10.2018. Tämä ja kaikki muut näytelmän esitykset ovat loppuunvarattuja! Mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella suoraan teatterista.

Esityksen kesto: Noin 3 h 05 min väliaikoineen (2h 45min ilman väliaikaa)
Ikäraja: Ei ikärajaa
Alkuperäisteos: Jane Austen, dramatisointi Simon Reade ja käsikirjoituksen suomennos Aino Piirola
Ohjaus ja koreografia: Sami O. Vartiainen
Äänisuunnittelu: Ville Salminen
Valosuunnittelu: Taina Möysä
Lavastus: Niina Suvitie
Pukusuunnittelu: Anniina Kuula
Maskeeraus: Marika Torvinen

Esiintyjät: Päärooleissa Nelli Hautala (Elizabeth Bennet) ja Jarno Huhtala (Fitzwilliam Darcy).
Muissa rooleissa (aakkosjärjestyksessä) Mari Backman, Iida Blomqvist, Liina Flinkman, Tom Flinkman, Minna Huhtala, Anne Höglund, Varpu Jokimaa, Julius Kalliokoski, Kristiina Koljonen, Jarmo Kujala, Niina Laine, Juhani Lemmetyinen, Sanna-Kaisa Nurminen, Risto Nurmio, Alma Pajunen, Hannu Pajunen, Fiona Syrén, Elina Toivanen, Tuula Tyry, Helena Virtanen, Mirja Ylipieti sekä Jane Austenin roolissa Salla Vahtera.


Tanssiaiset: Kaarina-Teatteri, Ylpeys ja ennakkoluulo
Helena Virtanen, Nelli Hautala, Tom Flinkman (kasvot piilossa), Mirja Ylipieti (kasvot piilossa), Juhani Lemmetyinen, Elina Toivanen ja Tuula Tyry


Omia ennakkoluuloja päin:

En ole teininä enkä aikuisena lukenut Jane Austenin kirjoja, vaikka niitä on minulle paljon kehuttu. Olen kokenut ettei ”romanttinen hömppä” ja ihmissuhdepyöritys kiinnosta. Puolisoni ehdotti, että mennään kuitenkin katsomaan Kaarina-Teatterin 35-vuotisjuhlanäytelmäksi valittu Ylpeys ja ennakkoluulo. Lupasin lähteä mukaan ja tarinaan tutustuakseni lainasin kirjastosta sarjakuvaversion Austenin romaanista [1].

Sarjakuvan luettuani olin sitä mieltä, että tarinalla kestää iän kaiken päästä käyntiin ja siinä jaaritellaan aivan liikaa. Mutta rohkeasti vain näytelmää katsomaan, koska on aina mielenkiintoista nähdä millainen versio näyttämölle voidaan luoda.

"On yleisesti tunnustettu tosiasia, että naimaton, varakas mies tarvitsee välttämättä vaimon.”

Kaarina-Teatterin esitys nostaa komiikan keinoin esiin teemoja, jotka voivat tuntua nykykatsojalle vierailta kuten avioitumisen tärkeys sääty-yhteiskunnassa, säätyjen välinen tiukka hierarkia ja järkiavioliitto.

Tarina saadaan kulkemaan sujuvasti eteenpäin käyttämällä kaikkitietävää kertojaa, joka Kaarina-Teatterissa oli Jane Austen itse (Salla Vahtera). Kertoja alustaa katsojalle, missä milloinkin ollaan ja mitä on tapahtumassa. Toisena kerronnan muotona ovat kirjeet, joita luetaan ääneen. Kirjeen kirjoittaja lukee kirjeen sen saajalle, jolloin päästään kokemaan tilanne sekä kirjoittajan että vastaanottajan näkökulmasta. Tämä on oivallinen kerronnallinen ratkaisu!

Sarjakuvan perusteella pelkäsin, että näytelmässä seisoskeltaisiin siistinä ja seipäännielleenä keskustelemassa turvallisista aiheista. Näytelmässä oli onneksi hyvin vähän pönötystä. Hillityn tiukkapipoisuuden sijaan näytelmä tarjoilee katsojalle paljon tunteita ja toimintaa sekä oivaltavaa huumoria.


Erityisesti haluan nostaa esiin nuorta upseeria George Wickhamia esittävän Julius Kalliokosken roolityön. Mikä oivallinen draamakuningatar hän onkaan kertoessaan kovasta kohtalostaan! Kalliokosken Wickham on päällisin puolin ystävällinen, kohtelias ja hillitty. Kun muiden silmä välttää niin ilmeistä ja eleistä paljastuu mies, jota on syytä varoa.

Lydia ja upseerit: Kaarina-Teatteri, Ylpeys ja ennakkoluulo
Tom Flinkman, Julius Kalliokoski ja Juhani Lemmetyinen upseereina sekä Iida Blomqvist


Iida Blomqvist esittää sopivan yliampuvasti Lydia Bennettiä joka on kiinnostunut ulkonäöstään ja komeista upseereista. Toisin kuin Austenin tekstissä näytelmäversion Lydia ei kuitenkaan kuvaudu hölmöksi joka lähtee kenen tahansa kiinnostusta osoittavan matkaan. Hän itse päättää lähteä ja muuttaa oman tilanteensa. On kokonaan toinen asia muuttuuko tilanne parempaan, mutta ainakin se muuttuu.

Hillityin ilmein ja elein piirtyvät esiin Mirja Ylipietin näyttelemä Elizabethin paras ystävä Charlotte Lucas tuskastuneena papinrouvana ja Helena Virtasen Caroline Bingley kireän kohteliaana säätyläisneitinä. Caroline-neidin eleet ja ilmeet kertovat toista tarinaa kuin hänen pinnalta kohteliaat sanansa.

Tom Flinkman esittää lipevää mutta hölmönpuoleista pappia herra Collinsia. Rooli tasapainoilee iljettävyyden ja komiikan välillä. Ei siis ihme, että kaikki Bennettin tyttäret kavahtavat häntä. Paikoin mennään ehkä liiaksikin komiikan puolelle, mutta parempi niin, sillä herra Collinsin ei ole tarkoituskaan olla mikään ahdistelijakauhistus.

Kristiina Koljonen tekee mainion roolin Madame de Bourghina. Näytelmän alkupuolella hän on hillitty ja hallittu. Loppua kohden hän ei enää pystykään kontrolloimaan muita tahtonsa mukaan. Hän juoksuttaa palvelijattarensa hakemaan erilaisia päihteitä saadakseen pidettyä hermonsa kurissa. De Bourghin hahmosta tulee elävästi mieleen Hei, me lennetään! –elokuvan lennonjohtaja Steve McCroskey (Lloyd Bridges) joka valitsi väärän päivän lopettaa tupakointi, viinanjuonti ja huumeidenkäyttö.


Kaarina-Teatterin Ylpeys ja ennakkoluulo on hyväntuulinen draamakomedia, jossa on loppu hyvin, kaikki hyvin.

Esteettömyys:

Kaarina-Teatterin ulko-ovella on pitkä ja loiva pyörätuoliramppi. Teatterin ulko-ovella ja teatterisalin edessä on noin viiden sentin kynnys. Kahvioon mentäessä ei ole kynnyksiä. Teatterissa on tilava inva-WC. WC:hen mentäessä on pieni tasoero/ramppi. Vahtimestarit auttavat pyörätuolia tai rollaattoria käyttävää asiakasta tarvittaessa rampeissa ja kynnyksissä.
Teatterissa ei ole induktiosilmukkaa. Huonokuuloisen katsojan kannattaa varata paikka etummaisilta riveiltä.

Katsomossa on muutama paikka liikuntaesteisille ja ne sijaitsevat ensimmäisellä rivillä päädyissä. Kaarina-Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista tai muusta liikuntaesteestä lippua varatessa, koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä. Pyörätuolia käyttävä voi istua omassa tuolissaan tai hänet voidaan auttaa tavalliselle tuolille.
Saattaja pääsee katsomoon ilmaiseksi, kunhan lippuvarausta tehtäessä on varattu paikka saattajalle ja saattajakortista mainittu.

Austen - Edginton - Deas: Pride and prejudice – a graphic novel