Missä: Tampereen
Komediateatterissa, Lapintie 3a, 33100 Tampere
Milloin:
Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys oli keskiviikkona 3.10.2018. Esityksiä on 3.10. 2018–9. 3.2019. Tästä linkistä pääset näytelmän omalle sivulle
Esityksen kesto: ei ilmoitettu
Ikäraja: K-14
Alkuperäisteos: Jeremy Dyson ja Andy Nyman
Suomennos: Timo
Mikkola
Ohjaus: Teemu
Ojala
Valo- ja äänisuunnittelu: Janne Auvinen
Lavastus: Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu: Elina Vättö
Maskeeraus ja kampaussuunnittelu: Johanna Vänttinen
Teatteriarvio
Kävin katsomassa esityksen perjantaina
16.11.2018. Ghost Stories - Kauhutarinoita on näytelmä, jonka loputtua
yleisöä pidetään pitämään tarinoiden salaisuudet omana tietonaan. Itse en ennen
näytelmän katsomista lukenut mitään muita ennakkotietoja kuin ne, mitä
teatterin sivuilla oli. Tästä syystä myös näyttelijälistaus on tekstin alla
eikä yläpuolella kuten yleensä. Suosittelen, että et ota näytelmästä liikaa selvää
etukäteen.
Kummitus on kuolleen
ihmisen henki, joka voi halutessaan näyttäytyä eläville. Kummitusten uskotaan
esiintyvän siellä, missä ne ovat eläessään olleet tai niille läheisten ihmisten
luona. Uskotaan myös, että kummitus ei voi siirtyä tuonpuoleiseen ennen kuin on
saanut sielulleen rauhan.
Kummitustarinat ovat osa
suullista kansanperinnettä. Kummitustarina voi olla minkälainen kertomus
tahansa, mutta usein siihen liittyy jonkinlainen opetus tai varoitus. Kummituksen
ilmestyminen voi liittyä johonkin selvittämättä jääneeseen tapahtumaan, kummittelupaikalla
tapahtuneeseen vääryyteen tai kummitus voi tuoda viestejä eläville.
Ghost Stories – Kauhutarinoita -näytelmässä pääsemme seuraamaan parapsykologian
professori Philip Goodmanin luentoa. Hän esittelee kummittelun ja kummitustarinoiden
historiaa. Hän kertoo, että moni aiemmin varmana pidetty kummittelutapaus on
myöhemmin todettu huijaukseksi. Goodman esittelee luennollaan myös
kummitustarinoita, joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Näiden
tarinoiden varaan näytelmä rakentuu.
Ghost Stories – Kauhutarinoita voi katsoa ainakin kahdella tapaa. Voi pelätä
turvallisesti katsomossa (vai voiko sittenkään? Koska kylmä käsi laskeutuu
olkapäälle?) ja seurata toisten pelkoa näyttämöllä. Kauhutarinoita voi myös katsoa
kertomuksina hyvästä ja pahasta, vastuunottamisesta ja valitsemisesta. Tarinoina
siitä, miten valintamme ja tekomme seuraavat meitä, halusimme tai emme.
Näytelmässä on hetkiä jolloin
arkinen muuttuu kauheaksi. Jollekin kauhusta tulee arkipäivää. Välillä katsojalla
on mahdollisuus henkäistä helpotuksesta, mutta koskaan ei tiedä, koska seuraava
säikähdys tulee. Paras siis pysyä valppaana koska ei tiedä mihin tai milloin kaikki
loppuu. Mikäli näytelmän käy katsomassa toisen kerran, voi huomata vihjeitä
tulevasta pitkin matkaa. Onko silmännurkassasi näkyvä liike haamu vai sittenkin
auringon heijastus rannekellosta?
Lavastus muuntuu moneksi
lähes huomaamatta. Kauhutarinat luottavat tunnelmanluonnissa valon ja pimeyden
vaihteluun. Se mitä ei näe, pelottaa eniten. Kun mitään ei näe, niin mieli luo
paljon nähtävää. Keskiössä ovat päähenkilöiden mielenmaisemat joita puvustus ja
lavastus hienosti tukevat.
Rooleissa:
Marko Keskitalo, Jarmo Perälä, Harri Kailanto, Aleksi Huhtanen, Kalle Kause
Ääninäyttelijät:
Jevgeni Haukka, Sanna Majanlahti, Leena Rousti, Rauli Jokelin, Reetta Lamppu,
Maisa Ojala, Anna Lemetyinen, Juha Koivunen
Ghost Stories -elokuva
Näytelmän innoittamana päätin
katsoa myös samasta aiheesta tehdyn elokuvan. Jeremy Dyson ja Andy Nyman käsikirjoittivat ja ohjasivat
ja näytelmästään elokuvasovituksen Ghost Stories (2017). Nyman näytteli
sekä alkuperäisnäytelmän että elokuvaversion pääosassa.
Katselukokemukseeni vaikutti
se, että olin juuri nähnyt Ghost Stories – Kauhutarinoita -näytelmän
ja tiesin, mitä tulee tapahtumaan. En kuitenkaan tiennyt miten ja mistä
näkökulmasta tapahtumat kerrotaan. Elokuva tarjoaakin toisenlaisen ja samalla
etäisemmän näkökulman samaan tarinaan. Osassa kohtauksista elokuvan keinot
mahdollistavat sellaista samanaikaisuutta jota voisi olla vaikea toteuttaa
näyttämöllä.
Valon ja pimeyden vaihtelu ei
ole televisiosta yhtä vaikuttavaa seurattavaa kuin pimeän keskeltä
teatterisalista. Osa kohtauksista toimii selvästi paremmin näyttämöllä kuin
ruudulla. Elokuvan kummitukset ovat klassisia elokuvakauhistuksia, mikä
elokuvan muuhun tasoon nähden on vähän laimeaa. Tunnelmanluonnissa Ghost
Stories onnistuu hyvin. Katsojalle tulee alusta asti tunne, että jokin
on pielessä, mutta vaikea sanoa tarkkaan mikä. Elokuva pitää otteessaan loppuun
asti.
Tampereen Komediateatterin esteettömyys:
Tampereen komediateatterin ulko-ovella on pitkä ja
loiva pyörätuoliramppi. Teatterissa on induktiosilmukka. Kuulokojeen käyttäjiä
varten teatterisaliin on asennettu kiinteä induktiosilmukkajärjestelmä, jonka teatterihenkilökunta
ilmoitti toimivan koko katsomossa.
Katsomossa on kaksi
pyörätuolipaikkaa liikuntaesteisille ja ne sijaitsevat rivin 11 päädyssä. Tampereen komediateatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista tai muusta
liikuntaesteestä lippua varatessa, koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä.