maanantai 13. kesäkuuta 2016

Teatteriesitys: Zorro

Kuva:Pauliina Salonius


Missä: Ruskon kesäteatterissa, Vanhatie 11.

Milloin: Ensi-ilta oli sunnuntaina 5.6., ja näytöksiä on 29.6 asti. Tästä linkistä   pääset katsomaan, milloin ovat seuraavat näytökset. Kävin katsomassa sunnuntaina 12.6. päivänäytöksen. Ilma oli suosiollinen. Oli aurinkoista, lämmintä ja vain hiukan tuulista. Ruskon kesäteatterissa on katettu katsomo, joten ei haittaa vaikka vähän sataisikin.

Ikäraja: Teatterin mukaan suositusikäraja on viisi vuotta. Näytelmä ei sisällä kiroilua eikä välttämättä pelottavia kohtauksia, mutta on juonellisesti sellainen, että sitä jaksaa helpommin seurata hieman vanhempi lapsi.

Käsikirjoitus: Esa Silander Johnston McCulleyn luomaan hahmoon pohjautuen

Ohjaaja: Pauliina Salonius

Musiikin sävellys ja sanoitus: Jouni Lehtonen

Puvustus: Katri Uuttu

Lavastus: Katri Uuttu ja työryhmä

Päärooleissa: Hannu Pajunen, Petri Aulin ja Tom Flinkman

Muissa rooleissa: Elena Blomqvist, Leevi Flinkman, Eva Angerman, Iida Blomqvist, Liina Flinkman, Enni Huhtala, Toni Rautio, Eikku Flinkman, Kristiina Koljonen, Mikko Jäästö ja Lotta Uuttu

Mukana myös: Amalia-hevonen


Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alun Kaliforniaan, Los Angelesin kylään. Pohjimmiltaan tämä näytelmä kertoo hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Se mikä milloinkin on hyvää ja mikä pahaa vaihtelee kertojan ja kokijan mukaan. Kyläläisille Zorro on pelastaja ja sankari, kenraali Monastariolle taas roisto ja varas.

Kuva: Minna Huhtala

Lavastus on kaiken kaikkiaan tosi hieno, ja sitä ehti mukavasti ihastella paikaltaan ennen näytelmän alkua. Lavastus on värikäs ja siten vie mielikuvituksen hyvin etelän paahteeseen ja aurinkoon. Puvustus on myös hieno. Siinä sopivasti yksityiskohtia, muttei se vienyt huomioita pois itse näytelmästä.

Näytelmä eteni sujuvasti kohtauksesta toiseen ja oli juuri sopivan mittainen. Kohtauksia rytmittivät hienosti myös laulut. Pidän siitä, että laulut oli tehty kokonaan itse. Näyttelijöillä on kauttaaltaan kauniit äänet ja ne soivat hyvin yhteen duetoissa. Joukkokohtausten lauluissa on hienosti voimaa. 

Näytelmä on tunteikas, liikuttavakin. Siinä saa myös nauraa, niin suuret kuin pienet katsojat. Erityisesti nuorten näyttelijöiden ilo näyttelemisestään välittyy vahvana. Koko näyttelijäjoukko toimii minusta hienosti yhdessä, ja tuo meille yleisölle teatterin taian. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli. Suosittelen lämpimästi, joten kipin kapin katsomaan.

Kuva: Minna Huhtala


Näytelmässä on mukana sekä muutama minulle jo tuttu näyttelijä Kaarina-teatterin puolelta että monia uusia tuttavuuksia. Hannu Pajusen olen nähnyt viimeksi lainkuuliaisen komisarion Javertin roolissa Kaarina-teatterin Kurjat-näytelmässä. Nyt oli mielenkiintoista nähdä hänet aivan erilaisessa, hyviksen roolissa. Myös Petri Aulin ja Tom Flinkman esiintyivät Kurjat-näytelmässä sivurooleissa. Nyt heitä pääsee näkemään isommissa osissa.

 Mukana on myös suomenhevonen Amalia, joka vie roolinsa ylväästi ja tyynesti loppuun asti. Välillä kuulee hänen hörähtävän tyytyväisenä taustalla.

Esteettömyydestä: Tulin näytökseen apuvälineenäni pyörätuoli. Katsomossa on numeroimattomat paikat. Koska pyörätuolit laitettiin paikoilleen viimeisenä, pääsin viimeisenä sisään. Tämä on mielestäni hyvä käytäntö, saavat kiireiset kiirehtiä ensin. Sain erittäin hyvän paikan eturivin päädystä. Kaltevaan portaikkoon luotiin tukilaudan avulla tasainen istumapaikka. Avustajani pääsi viereeni istumaan. Näkyvyys oli erinomainen. Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista etukäteen, jotta he osaavat varautua auttamaan ja koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä.


Jos tulet paikalle ilman avustajaa, voi pehmeässä hiekkamaastossa kelaaminen olla hieman raskasta, mutta henkilökunta auttaa varmasti. Kesäteatterin kahvio on sekä ulko- että sisätiloissa. Ulkoa sai ainakin makkaraa, karkkia, mehua teetä ja kahvia. Jäätelön avustajani haki minulle sisältä. 

Edit: Korjattu Amalia-hevosen nimi ja lisätty linkki Amalian omille sivuille 14.6.2016.

3 kommenttia:

  1. Sellainen pieni tarkennus, että hevonen on nimeltään Amalia. Sillä on useamman vuoden teatteritaustaa ja blogikin osoitteessa http://amaliahevonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos tarkennuksesta, korjasin Amalian nimen ja laitoin tekstiin linkin Amalian blogiin.

    VastaaPoista
  3. Hieno näytelmä, suosittelen paikalla olleena esitystä lämpimästi!

    VastaaPoista