maanantai 25. kesäkuuta 2012

Harrastelijavärjäystä


Meillä oli täällä Turussa toissa sunnuntaina harrastelijavärjäreiden kokoontuminen erään Ravelrylaisen luona. Saimme käyttää hänen kellariaan värjäystiloina ja tilat olivatkin mitä parhaimmat. Väkeä meitä oli hieman alle kymmenkunta ja mahduimme kaikki hyvin samoissa tiloissa toimimaan. Koko joukko oli innostunutta: ihanaa jännityksen ja onnistumisen tihinää. Tämä on kivaa, tätä lisää! Tää on niin hienoa, kattokaa tätä, ihan huikea väri! Kokeilimme sekä luonnonväreillä värjäystä että pääsiäsmunaväreillä värjäystä. Luonnonväreistä kokeilin raparperia. Koska meillä oli kuitenkin hyvin paljon lankaa, ei oma vyyhtini ottanut väriä kuin ihan hitusen. Luonnonväreistä oli tarjolla myös kokenillia. Keskityin kuitenkin pääsiäismunaväreillä värjäämiseen.

Kaksi kerää ylhäällä vasemmalla ovat alunperin kirkkaanvalkoista Anttilan Coralloa, siitä seuraava kerä beigeä Regiaa ja oikeassa laidassa vaaleanharmaata vanhaa 7-veikkaa. Vielä vyyhdillä oleva lanka on Hjerte Sockia.


Kädessäni oleva pikkuvyyhti on erilaisilla jälkiliemillä värjättyä vaahterankukan väristä ihanuutta. Olin vallan yllättynyt, miten vahvasti värjäyskärpänen puraisikaan, sillä en aiemmin ole ollut värjäykseen päin kallellaan. Olen ajatellut, etten vaan osaa. Nyt heräsi halu kokeilla erilaisia värisekoituksia ja "väriperheitä", samaan pohjaan tehtyjä erilaisia, mutta samanlaisia. Otin siis härkää sarvista ja kävin mennä viikolla ostamassa värejä, ja Sittarista tarttui mukaan luonnonvalkoista seiskaveikkaa villatakkiin raitalangaksi.

Haluan vielä kiittää emäntää väreistä ja muista tarvikkeista sekä uskomattoman hyvistä ruokatarjoilusta. Kaikkia mukana olleita haluan kiittää hurjan hyvästä seurasta ja ilon pisaroista. Ei tarvinnut arkisia murheita miettiä ollenkaan. Otetaanhan joskus uusiksi! Toisen mukana olleen värjäyskuvauksen voit lukea täältä

2 kommenttia: